Bullsilla murheellinen yö – niukka tappio ja Lauri Markkanen loukkaantui
Kuva: Getty Images
Chicago Bulls hävisi kolmannen ottelunsa NBA:ssa, kun Golden State Warriorsin Damion Lee ratkaisi ottelun loppulukemiin 129-128 (60-56) kolmosellaan 1,7 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen ehti tehdä 23 pistettä, mutta istui loukkaantumisen vuoksi penkillä viimeiset kaksi minuuttia.
Viisi sekuntia ennen peliajan loppumista Warriors piirsi sivurajan kautta kuvion, joka päätyi Leen kolmoseen, joka upposi keskeltä sisään. Bulls oli ilman aikalisää ja joutui heittämään puolen kentän takaa voitosta, mutta heitto jäi vajaaksi.
Tasaisessa ottelussa Bullsilla oli pitkään etuasema päätösneljänneksellä, mutta Warriors nousi rinnalle ja ohitse 36 pistettä takoneen Stephen Curryn johdolla. Bullsin paras pistemies oli Zach LaVine, jonka saldo oli 33 pistettä.
Markkanen pelasi erinomaisesti reilut 29 minuuttia, joiden aikana hän säkitti 23 pistettä, kaapi seitsemän levypalloa, jakoi yhden syötön, torjui ja riisti kerran. Suomalainen joutui istumaan viimeiset kaksi minuuttia penkillä loukkaantumisen takia. Markkasella on ensiarvioiden mukaan pohkeessa ruhjevamma.
Bulls pelaa seuraavan kerran tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Washington Wizardsia vastaan.
Muissa otteluissa nähtiin mielenkiintoisia tuloksia.
Dallas teki NBA-historiaa, kun se johti puoliajalla Los Angeles Clippersiä 50 pisteellä. Kyseessä on NBA-historian suurin ero puoliajalla sen jälkeen, kun heittokello otettiin käyttöön kaudella 1954-55. Luka Doncic lähenteli tripla-tuplaa (24/9/8), vaikka häntä säästeltiin toisella puoliajalla. Charlotte yllätti Brooklynin Gordon Haywardin (28) ollessa elementissään. Kevin Durant (29) ja Kyrie Irving (25) olivat Brooklynin ykkösnimet.
Clevelandin vahva alkukausi sai jatkoa sen yllätettyä Philadelphian ja New York yllätti Milwaukeen Julius Randlen (29/14/7) ja Elfrid Paytonin (27) vahvojen pelien siivittämänä. Giannis Antetokounmpo (27/13) oli jälleen Milwaukeen ykkösnimi. Indiana kukisti Bostonin ja Orlando kaatoi Washingtonin Bradley Bealin 29 pisteestä huolimatta. New Orleans puristi voiton San Antoniosta, Phoenix voitti Phoenixin ja Lakers murskasi Minnesotan.
NBA:n viime yön tulokset:
Clippers-Dallas 124-73
Charlotte-Brooklyn 106-104
Washington-Orlando 113-120
New Orleans-San Antonio 98-95
Cleveland-Philadelphia 118-94
New York-Milwaukee 130-110
Indiana-Boston 108-107
Chicago-Golden State 128-129
Sacramento-Phoenix 100-116
Lakers-Minnesota 127-91
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet