Orlando Magicin tähtipelaaja varmisti pyytäneensä kauppaa pois joukkueesta – ”Olen turhautunut tappioihin”
Kuva: Getty Images
Orlando Magicin tähtipelaaja Aaron Gordon varmisti tiistaisen ottelun jälkeen pyytäneensä kauppaa pois nykyisestä joukkueestaan. The Athletic raportoi maanantaina, että Gordon oli pyytänyt kauppaa pois Magicista jo helmikuussa. Pyynnön syyksi Gordon kertoo turhautumisen.
– On ollut monia kertoja, kun olen ollut turhautunut johtoportaaseemme. Turhautumista häviöihin, loukkaantumisiin, meidän pelaamiseemme ja siihen kuinka paljon me olemme hävinneet vuosien aikana. Turhautumiseni kiehui yli. Sanoisin, että moni jakaa turhautumisen minun kanssani, Gordon kertoi Denver Nuggetsille hävityn ottelun jälkeen.
NBA:n siirtoikkuna sulkeutuu torstai-iltana yhdeksältä Suomen aikaan. Gordon on optimistinen, että kauppa saadaan toteutettua ennen siirtoikkunan umpeutumista, mutta vakuuttaa olevansa toistaiseksi keskittynyt nykyiseen joukkueeseensa.
– Olen keskittynyt keskiviikkoiseen otteluun. Tällä hetkellä pelaan Orlando Magicissä. Olen pelannut täällä seitsemän vuotta, tästä on kehittynyt kotini ja minulle on kehittynyt vahva yhteisön tunne. Niin pitkään, kun pelaan Orlando rinnallani, Magic rinnallani aion antaa kaikkeni, Gordon sanoi.
Magic varasi Gordonin neljäntenä 2014 varaustilaisuudessa. Seitsemän kauden aikana Magic on päässyt pudotuspeleihin vain kahdesti ja joukkue tippui molemmilla kerroilla ensimmäisellä kierroksella. Magic on tällä hetkellä itäisen konferenssin toiseksi viimeisenä. Gordon on tehnyt tällä kaudella 14,6 pistettä, 6,6 levypalloa ja 4,3 syöttöä per ottelu. Miehen sopimus umpeutuu ensi kauden jälkeen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?