Houston Rocketsin general manager ei kadu James Hardenin kauppaamista – ”Tekisin saman kaupan uudestaan”
Kuva: Getty Images
Houston Rocketsin general manager Rafael Stone oli tammikuussa vaikeassa paikassa, kun joukkueen supertähti James Harden vaati kauppaa pois Houstonista. Stone päätti kaupata Hardenin Brooklyn Netsiin kaupassa, jossa Rockets sai kaupassa takaisin Victor Oladipon ja kuormalavallisen varausvuoroja. Vaikka Harden on loistanut uudessa roolissaan Netsissä, Stone ei kadu Hardenin kauppaamista.
– Tekisin kaupan ehdottomasti uudestaan. Media ei tiedä kaikkea, mitä minä tiedän, mutta en ole katunut kauppaa hetkeäkään. Kaikki se, mitä olen sanonut siitä, että meidän ei tarvitse jälleenrakentaa, niin tämä kauppa mahdollistaa sen, että nousemme taistelemaan mestaruudesta lyhyemmällä aikavälillä. Me emme aio hävitä otteluita tahallaan vuodesta toiseen, Stone kertoi järjestämässään lehdistötilaisuudessa.
Rockets kauppasi Oladipon Miami Heatiin ennen siirtoikkunan sulkeutumista, saaden takaisin Avery Bradleyn ja Kelly Olynykin. Pääosassa Harden kauppaa oli kuitenkin Rocketsin hankkimat varausvuorot. Rockets sai kaupassa vuosien 2022, 2023, 2024 ja 2026 ensimmäisen kierroksen varausvuorot sekä oikeuden vaihtaa vuosien 2021, 2023, 2025 ja 2027 varausvuorot. Meneekin siis monta vuotta ennen kuin saamme tietää, kumpi joukkue voitti kaupan.
– Yksi median jäsen tekstasi minulle kertoen, että hän aikoo arvioida kaupan vuonna 2027. Minä kerroin hänelle, että se on liian aikaisin. Hänen pitäisi arvioida kauppa vasta vuonna 2030. Mielestämme teimme silloin joukkueemme kannalta parhaan mahdollisen kaupan. Voimme tietää, kuinka hyvän kaupan teimme, vasta muutaman vuoden päästä, mutta minulla on hyvä tunne tästä, Stone kertoi.
Rockets on tällä hetkellä sarjataulukon toiseksi viimeisenä. Joukkue katkaisi hiljattain kahdenkymmenen ottelun tappioputken. Nets porskuttaa puolestaan itäisen konferenssin toisena James Hardenin johdolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja putki päällä – NBA-mestaruus silti epätodennäköinen
- Aikamoinen soppa syntymässä: NBA-tähti julkaisi pilkkapelin NBA:n MVP:stä
- Cleveland Cavaliers aivan ulapalla – kumpi finaalivastus sopii Knicksille?
- NBA:n mestarisuosikki jälleen niskan päällä
- Mikael Jantuselle surkea tappio
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Taas voitto – New York menee menojaan
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Aikamoinen soppa syntymässä: NBA-tähti julkaisi pilkkapelin NBA:n MVP:stä
- Awak Kuierin peliaika hämmentää
- Mikael Jantuselle surkea tappio