NBA:n kuumimmalle joukkueelle huonoja uutisia – tähtipelaaja loukkaantuneena ennen play-in -otteluita

Washington Wizards teki uskomatonta työtä tämän kauden toisella puoliskolla, kun joukkue nousi itäisen konferenssin pohjalta pudotuspelipaikalle. Joukkue voitti 15 joukkueen viimeisestä 20 ottelusta vahvasti pelanneen Russell Westbrookin harteilla, mutta pistepörssissä toiseksi jäänyt Bradley Beal oli erittäin tärkeä osa joukkuetta.
31,4 pistettä ja 4,4 syöttöä ottelua kohden tällä kaudella tehnyt Beal on ollut kuitenkin viime viikkoina vaikeuksissa takareisivamman vuoksi. Mies joutui jättämään kaksi peliä väliin vamman vuoksi, mutta Beal päätti pelata Wizardsin runkosarjan päättäneessä ottelussa, kun joukkue kohtasi Charlotte Hornetsin. Ottelu oli molemmille joukkueille erittäin tärkeä, sillä Wizards nousi voitolla Hornetsin ohi kahdeksanneksi ja näin paranteli mahdollisuuksiaan play-in -turnauksessa. Wizardsin voitolla saattoi olla kova hinta, sillä Beal kertoi, että ottelussa pelaaminen saattoi olla virheellinen päätös.
– Ottelusta ei tullut mitään takaiskua. En loukannut reittäni yhtään sen pahemmin, mitä se oli jo valmiiksi, joten se on positiivista. Tietenkään en tule olemaan täydessä kunnossa, mutta minun pitää vain pystyä selviytymään parhaani mukaan. Ottelussa pelaaminen oli jääräpäinen päätös, kun minun ei olisi pitänyt pelata, Beal kertoi toimittajille maanantaina.
Wizards kohtaa keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaan Boston Celticsin NBA:n play in -turnauksen ensimmäisessä ottelussa. Ottelun voittaja etenee pudotuspeleihin Brooklyn Netsiä vastaan, kun taas häviäjä etenee otteluun, jonka voittaja kohtaa pudotuspeleissä Philadelphia 76ersin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä