Karhu vahvempi Korisliigan kärkikamppailussa

Korisliigaa pelattiin lauantaina kahden ottelun verran. Kärkikamppailun vei nimiinsä Kauhajoki. Lahti Basketball puolestaan nappasi voiton kotonaan.
Kauhajoki isännöi Kouvoja Pohjanmaalla. Kyseessä oli Korisliigan kärkikamppailu, sillä molemmat joukkueet olivat voittaneet kaikki aikaisemmat ottelunsa.
Avausjakson alku oli kotijoukkueen näytöstä. Kauhajoki upotti kahden pisteen heittoja kovalla tarkkuudella. Ensimmäiselle tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa 27-13.
Toinen jakso oli pitkään tasainen. Kauhajoki kuitenkin pelasi hienot viimeiset minuutit Cameron Jonesin johdolla. Se pääsikin puoliajalle turvallisessa 25 pisteen johdossa.
Kolmas jakso oli paljon tasaisempi. Vierasjoukkue sai hyökkäyspeliinsä uutta valoa ja vei jakson viidellä pisteellä. Sille jäi päätösjaksolle kuitenkin kirittävää 20 pisteen verran.
Päätösjaksolla pisteitä tehtiin tasatahtiin. Vieraat kuroivat eroa pisteellä, mutta pisteet ja sarjan kärkipaikka jäivät Kauhajoelle 101-82.
Kotijoukkue hallitsi ottelussa levypallopeliä. Sille merkittiin tilastoihin 46 levypalloa, kun vieraiden saldoksi jäi 28 levypalloa.
Jones oli lopulta ottelun pisteykkönen 20 pisteellä. Lisäksi hänelle merkittiin seitsemän levypalloa ja neljä koriin johtanutta syöttöä. Lee Skinner urakoi tupla-tuplan. Hänelle merkittiin 15 pistettä ja 11 levypalloa. Kouvoista Deshon Taylor teki 17 pistettä.
Lahti vei trillerin
Lahti Basketball sai vieraita Loimaalta, kun Bisons matkasi vierasotteluun. Molemmat joukkueet hakivat ottelusta kauden toista voittoaan. Voitto jäi jännittävien vaiheiden jälkeen Lahteen 89-86.
Avausjakso oli tasainen eikä isoa eroa syntynyt. Vierasjoukkue nappasi ensimmäiselle tauolle mentäessä kahden pisteen johdon itselleen.
Tasaisesti onnistunut Lahti siirtyi toisella jaksolla kuskin paikalle. Ottelu pysyi kuitenkin edelleen tasaisena ja puoliajalle mentiin tilanteessa 42-40.
Biisonilauma aloitti kolmannen jakson vahvasti ja iski taululle seitsemän perättäistä pistettä. Tämän siivittämänä se karkasi viimeiselle tauolle johdossa 67-60.
Kotijoukkue osoitti hienoa henkistä kanttia päätösjaksolla. Se kiristi ruuvia puolustuspäässä ja onnistui myös hyökkäyksessä. Lahti onnistui kääntämään ottelun ja nappasi voiton pistein 89-86.
Tasaisessa ottelussa kotijoukkue onnistui kahden pisteen heitoissa 63 prosenttisesti, kun vieraiden osumatarkkuus jäi 46 prosenttiin.
Chris Clarke urakoi kotijoukkueelle tupla-tuplan 13 pisteellä ja 13 levypallolla. Admon Gilder säkitti 18 pistettä. Bisonsista Henttonen pelasi hienosti. Hänen tilastoihinsa merkittiin 21 pistettä ja yhdeksän levypalloa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui