Lahti Basketballille uusi amerikkalaisvahvistus – ”Olemme olleet kovilla viimeiset viikot”
Kuva: Getty Images
Lahti Basketball on tehnyt sopimuksen 196-senttisen Khalil Iversonin, 24, kanssa. Iverson siirtyy Lahteen NBA:n farmiliigan Grand Rapidsista.
Wisconsinin yliopistosta valmistunut Iverson tunnetaan kovana puolustajana ja erittäin urheilullisena pelaajana.
– Olemme olleet kovilla viimeiset viikot ja varsinkin fyysiset joukkueet ovat tuottaneet meille vaikeuksia. Pelityylimme on kuluttava ja on todella tärkeää, että meillä on riittävä syvyys, ei vain peleissä, mutta myös harjoituksissa. Siksi olen iloinen, että saamme helpotusta tilanteeseemme.
– Khalil Iverson aloitti yliopistouransa puolustuksen stopperina, mutta sai vuosi vuodelta enemmän roolia myös hyökkäyksessä. Hän on vahva levypalloissa, loistava palloton pelaaja sekä post-skoraaja, hyvä avoimella kentällä sekä myös taitava syöttäjä. Viimeisten vuosien aikana Khalil on laajentanut repertuaariaan myös kaukoheittoihin. Odotan Khalin auttavan meitä avoimelle kentälle ja tuovan helppoja koreja ilman, että hän tarvitsisi paljoa palloa käsiinsä. Uskon hänen vahvistavan entisestään identiteettiämme.
– On mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti ja miten hyvin saamme ajettua uudet pelaajat konseptiimme sisään. Onneksi olemme saaneet viime viikkoina vaikeuksien keskelläkin voittoja, joten meillä ei ole mitään hätää sen suhteen, kommentoi LaBan päävalmentaja Pieti Poikola seuran sivuilla.
Iverson saapuu Lahteen torstaina ja pelaa lauantaina Uudessakaupungissa, jos pelilupa tulee ajoissa.
Lahti Basketball on purkanut Sherwood Brownin sopimuksen loukkaantumisen vuoksi. Admon Gilder palaa tällä viikolla joukkueharjoituksiin ja saattaa pelata lauantaina Uudessakaupungissa. Chris Clarke on sivussa vielä muutaman viikon.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- NBA-sopimus käynnisti poikkeuksellisen tutkinnan
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Kouvot vahvistui uudella yhdysvaltalaisella
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Susijengistä tuttu Henri Kantonen jatkaa uraansa ulkomailla
- Kataja Basketilta kaksi ulkomaalaishankintaa
- Kesän typerin sopimus – Milwaukee Bucks hämmensi faneja
- Salon Vilpas purki sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa
- Salon Vilpas purki sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Kesän typerin sopimus – Milwaukee Bucks hämmensi faneja
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Upean tarinan alku? Euroliiga-tähdelle NBA-tilaisuus 29-vuotiaana
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Tuomas Iisalon koirankopista kaupattu NBA-tähti uhkuu itseluottamusta
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Kataja Basketilta kaksi ulkomaalaishankintaa