Susijengiläisillä vahvoja suorituksia ennen MM-karsintoja
Miesten korissarjoissa pelattiin viikonloppuna viimeiset pelit ennen maajoukkuetaukoa. Sasu Salin, Murphyn veljekset, Ilari Seppälä ja Daniel Dolenc osoittivat hyvää virettä ennen liittymistään Susijengin mukaan.
Sasu Salin oli hyvässä iskussa rokottaen entistä seuraansa Teneriffan voittaessa Gran Canarian 98-89 (48-48). Salin heilutti sukkaa 12 pisteen edestä ja kerrytti tilastojaan lisäksi neljällä levypallolla, syötöllä ja riistolla. Teneriffa on sarjassa kolmantena.
Ottelutilastot
Elias Valtosen Manresa taipui Murcian vieraana 67-71 (26-32). Valtoselle merkittiin kolme pistettä, kolme levypalloa, syöttö ja torjunta. Manresa pitää kahdeksatta sijaa.
Ottelutilastot
Japanin B2-liigassa Murphyn veljekset kohtasivat viikonloppuna kahdesti Kumamoto Voltersin. Ensimmäinen kohtaaminen kääntyi niukasti Fukushima Firebondille 86-82 (43-42). Erik sai kunnian heittää loppulukemat vapaaheittoviivalta ja ottelussa hän keräsi neljän pisteen, neljän levypallon ja kahden syötön saaliin. Alex taasen loisti 13 pisteen saldolla ja sai yhdet viivat levypallo-, syöttö- ja riistosarakkeisiin.
Ottelutilastot
Volters sai toisessa ottelussa revanssinsa ottamalla 90-70 (44-28)-voiton. Alex oli lähellä tupla-tuplaa 14 pisteen, yhdeksän levypallon, neljän syötön, riiston ja torjunnan tilastoilla. Erik sai kasaan 11 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot
Belgiassa Mikael Jantusen Oostenden voittokulku sai jatkoa 79-74 (34-46)-voitolla Okapi Aalstista. Jantunen jäi 10 minuutissa ilman tehomerkintöjä.
Ottelutilastot
Okko Järven Bryssel Phoenixin kausi sen sijaan jatkui tappiollisissa merkeissä, kun Kangoeroes Mechelen oli vahvempi 112-76 (62-31). Järvi saalisti yhdeksän pistettä, levypallon ja kolme syöttöä.
Ottelutilastot
Ranskan NM1:ssä Daniel Dolencin Les Sables kohenteli asemiaan voittamalla Challansin 72-67. Dolenc heitti 10 pistettä ja nappasi kolme levypalloa. Les Sables pitää kahdeksatta sijaa hallussaan.
Ottelutilastot
Ilari Seppälän 15 pistettä, levypallo ja kaksi syöttöä eivät riittäneet tuomaan Pitestille voittoa, kun se hävisi kotonaan Voluntarille 73-80 (41-38). Tappiosta huolimatta Pitesti on sarjassa toisena.
Ottelutilastot
Puolan liigassa Carl Lindbomille merkittiin kaksi levypalloa ja syöttö Sopotin kukistaessa Szczecinin 69-61 (38-29). Sopot on yhdeksäntenä.
Ottelutilastot
Saksan ProA:ssa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers Tübingen kasvatti voittoputkeaan kaatamalla Vechtan 79-75 (34-33). Aatu Kivimäki kasasi kaksi pistettä ja neljä syöttöä. Tigers on sarjassa toisena.
Ottelutilastot
Itävallan liigassa Aapeli Alasen St. Pölten otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa kaatamalla kärkijoukkue Oberwart Gunnersin 74-62 (31-28). Alanen lukeutui oman joukkueensa parhaimmistoon 15 pisteellä, seitsemällä levypallolla, syötöllä ja kahdella riistolla.
Ottelutilastot
Swans Gmunden paranteli asemiaan ottamalla selvän 106-68 (60-32)-voiton Klosterneuburg Dukesista. Sairauslomalla olevaa Anton Mirolybovia päävalmentajan paikalla tuuraavan Aleksi Koskisen valmentama joukkue on nyt sarjassa viidentenä St. Pöltenin takana.
Ottelutilastot
Metro Areena täyttyy jälleen ulvovista susifaneista, kun Susijengi aloittaa MM-karsinnat marraskuussa. Torstaina 25.11. joukkue lähtee ryöstöretkelle länsinaapuri Ruotsiin, mutta palaa kotikentälle sunnuntaina 28.11., kun se isännöi kivikovaa Kroatiaa. Parhaat paikat kotiotteluun myydään nyt! Liput >>
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa