Susijengin superlupaus siirtyy huippuyliopistoon – ”Tavoite on pelata mahdollisimman korkealla tasolla”

Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella HBA Märskyä miesten Divari A:ssa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 17, on valinnut yliopistonsa. 193-senttinen Little liittyy ensi vuonna kevään 2021 NCAA-liigan mestarin Baylor Bearsin riveihin.
Oman ikäluokkansa kansainvälisten huippuprospektien joukkoon lukeutuva Little kävi tammikuussa Yhdysvalloissa tutustumassa Baylorin, Indianan ja Villanovan yliopistoihin. Päätös sitoutua Baylorin ohjelmaan alkoi syntyä heti matkan jälkeen.
– Kun reissun jälkeen palasin Suomeen, mulla oli heti sellainen tunne, että Baylor oli oikea paikka. Yliopistolla oli kotoisa fiilis, sain heti luotua tosi hyvät suhteet valmentajien ja staffin kanssa ja juteltua pelaajille, Little kuvailee taustoja päätöksensä takana Koripalloliiton tiedotteessa.
Texasin Wacossa sijaitseva Baylorin yliopisto juhli vain vuosi sitten Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n mestaruutta. Päättyneellä 2021-22-kaudella Scott Drew’n valmentama Baylor voitti Big 12 -konferenssin mestaruuden ja eteni NCAA:n lopputurnauksessa 32 parhaan joukkoon. Little liittyy Baylorin riveihin vuonna 2023.
– Olen pienestä asti haaveillut siitä, että pääsen NCAA:han pelaamaan. Tavoite on pelata mahdollisimman korkealla tasolla, ammentaa mahdollisimman paljon amerikkalaisesta yliopistokoriskulttuurista ja kehittyä pelaajana ja ihmisenä, jatkaa Little.
Päättyneellä 2021-22-seurajoukkuekaudella Little urakoi HBA Märskylle miesten divarissa 21,8 pistettä, 9,2 levypalloa, 5,6 syöttöä ja 2,7 riistoa ottelua kohden ja upotti kolmen pisteen heittonsa 38% tarkkuudella.
Kausi toi Littlelle mukanaan myös erinomaisen helmikuisen debyytin Susijengin paidassa perättäisissä voitoissa hallitsevaa Euroopan mestari Sloveniaa vastaan sekä maaliskuisen esiintymisen Adidas Next Generation -turnauksessa Kreikassa seurajoukkueensa HBA Märskyn kanssa.
– Tiesin kauteen lähtiessä, että iso rooli olisi luvassa, mutten tiennyt, että kausi menisi näin hyvin ja että päätyisin tekemään kauden aikana yliopistovalinnan kaltaisia isoja valintoja, Little naurahtaa.
– Pitää vain olla tosi kiitollinen siitä, miten hyvin kaikki on mennyt.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin