Bucks voitti – mutta ei ilman parranpärinää
Kuva: Getty Images
Hallitseva NBA-mestari Milwaukee Bucks voitti Bostonin melkoisen trillerin päätteeksi. Ottelun ratkaisut nähtiin vasta viimeisillä sekunneilla. Tai paremminkin viimeisen sekunnin jälkeen.
Boston nimittäin teki ”voittokorin” vain sadasosia loppusummerin soimisen jälkeen. Tämä päätös ei aiheuttanut juurikaan jälkikommentteja, sillä tekniset todisteet olivat armottomat. Sen sijaan tätä edeltänyt tilanne aiheutti Bostonin leirissä runsaasti debattia: Bostonin Marcus Smart sai pari sekuntia ennen loppua tilanteen ollessa 103-100 pallon kolmosen viivan taakse ja häntä rikottiin. Bucksin ja tuomariston mielestä kyseessä ei ollut heittotilanne, Bostonin mielestä oli.
Koska tuomaristo oli järkkymätön, Smart sai kaksi vapaaheittoa kolmen sijaan. Ensimmäisen hän heitti sisään, toisen tahallisesti ohi. Levypallosta taisteltiin puolin ja toisin. Lopulta pallo meni korirenkaan läpi, mutta silmänräpäyksen liian myöhään. Bucksin voittojuhlat alkoivat jatkoajan sijaan.
– Sen näki aivan selvästi. Näin sen heti, mutta myös videolta. Se oli selvä heittoyritys, Bostonin valmentaja Ime Udoka sanaili ottelun jälkeen kiistanalaisesta vihellyksestä ESPN:lle.
– Paha virhe tuomareilta.
Ottelun tähtenä huseerasi tutusti Giannis Antetokuonmpo, joka teki 42 pistettä, otti 12 levypalloa ja antoi kahdeksan syöttöä. Jrue Holiday teki 25 pistettä ja erinomaisen ottelun pelannut sentteri Brook Lopez teki 13 pistettä ja otti kymmenen levypalloa. Bostonin pisteykkönen oli Jaylen Brown, joka nakutti 27 pistettä. Jayson Tatum jäi tällä kertaa itselleen vähäisille tehoille: pisteitä kertyi vain kymmenen.
Voitolla Bucks siirtyi nyt sarjassa 2-1 johtoon.
LUE MYÖS:
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa