Lahti Basketballille kaksi jatkosopimusta ja ensimmäinen amerikkalaiskiinnitys
Image: Getty Images
Lahti Basketball on tehnyt kaksi jatkosopimusta tulevaa kautta silmällä pitäen. Lisäksi joukkue teki sopimuksen jo ensimmäisen amerikkalaispelaajan kanssa.
Lahti Basketball on tehnyt sopimuksen niin sanotulla ”kakkospaikalla” viihtyvän, Michael Ertelin,23, kanssa. Ertel siirtyy Lahteen University of Alabama at Birminghamin riveistä. Ertel on 188-senttinen takamies, joka viimeisenä viimeisellä kaudellaan yliopistossa upotti keskimäärin 10.4 pistettä. Yliopistouransa parhaat luvut hän nakutti toisella kaudella Monroen yliopistossa. Silloin sukka venyi 16 pisteen edestä.
Ertel saapuu Suomeen elokuun lopussa.
– Uudistamme pelaamistamme ja se näkyy myös rekrytoinnissa. Menemme perinteiseen suuntaan pelipaikoissa. Halusimme takakentälle dynaaminen ja nopean shooting guardin, joka pystyy heittämään tarkasti haastavistakin tilanteista. Lisäksi hyökkäyksen vaatimuksina oli taito palloscreenin käyttöön ja hyvä palloton pelaaminen. Vaatimuslistaa täydensi aktiivinen ja älykäs puolustus, Lahti Basketballin päävalmentaja Pieti Poikola kertoo seuran sivuilla.
Lahti Basketball ja Henri Ventoniemi,26, sekä Ricky Waxlax,22, ovat sopineet molempien herrojen sopimuksessa olleen optiovuoden käyttämisestä. Näin ollen molemmat pelaajat aloittavat jo kolmannen kauden Lahti Basketballin riveissä.
Mennyt kausi oli Ricky Waxlaxin nuoren Korisliiga-uran paras. Hän tehtaili 22 minuutin peliajalla keskimäärin 9.6 pistettä ja otti 2.1 levypalloa. Puolustuksessa Malmin Superkoriksen kasvatti on jo vuosia ollut liigan ehdotonta eliittiä. Pyrintöä vastaan lokakuussa syntyi oma Korisliigan piste-ennätys, 26.
Sentteri Henri Ventoniemi kärsi menneellä kaudella loukkaantumisista ja pelasi vain 16 ottelua. Niissä syntyi tehot 6.4 pistettä ja 4.4 levypalloa.
Lahti Basketballilla on sopimukset Henri Ventoniemen, Ricky Waxlaxin, Eemi Luukkosen, Arttu Saarijärven, Erik Sajantilan ja Michael Ertelin kanssa.
LUE MYÖS:
- Lähde: Milwaukee Bucksin suuret muutokset jatkuvat – useampi treidi viritteillä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- NBA-pomojen gallup povaa uutta dynastiaa
- LeBron James ylisti Lauri Markkasta – puhui Utah Jazzin mahdollisuuksista
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon