Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Prahassa syyskuussa pelattavissa EM-kisoissa, jossa Susikouluun ovat tervetulleet perusopetuksessa Suomessa opiskelevat Susijengin fanit. Sudenpesä, eli koripallofaneille suunnattu yhteinen kohtaamis- ja tapahtumapaikka kokoaa jälleen suomalaisfanit yhteen.

Samalla Kisakallion Urheiluopiston koordinoima Susikoulu laajenee kansainväliseksi ja tulee tarjoamaan ainutlaatuisen yhteistyön suomalaisten ja prahalaisten lasten ja opettajien kanssa Suomen Koripalloliiton vahvalla tuella.

Susikoulu kuuluu Kisakallion Urheiluopiston innovaationa syntyneeseen Finnish PopUp School –konseptiin. Susikoulu tulee toimimaan turnausviikolla päivisin Kisakallion koordinoimana yhteistyössä myöhemmin julkaistavan paikallisen kumppanikoulun kanssa. Koulun opetuskielinä ovat Suomi ja Englanti. Koulun opetussisältö rakennetaan arvostetun suomalaisen Liikkuva Koulu filosofian mukaiseksi niin, että opetussuunnitelman sisällön painopisteinä ovat liikuntataitojen, monilukutaidon ja kulttuurillisen vuorovaikutuksen tukeminen niin että oppilaiden laaja-alainen ajattelu kehittyy mainittujen teemojen parissa.

Montpellierissä suomalaisille lapsille ja Susijengin faneille toteutettu Susikoulu oli menestys ja keräsi laajasti myös kansainvälistä kiitosta. Lisäksi ainutlaatuista innovaatiota ihasteltiin laajasti. Prahassa järjestettävällä Susikoululla haluamme varmistaa, että uuden konseptin myötä lapsilla on mahdollisuus laajentaa kansainvälistä vuorovaikutusta sekä osallistua turnausviikon ohjelmiin koulun siitä kärsimättä.

– Koripalloliitto on aina tukenut vahvasti lasten ja nuorten oppimista osana suomalaisen koripallon strategiaa. Koulunkäynnin tukeminen on meille kunnia-asia. On hienoa, että meiltä löytyy kumppaneita, jotka jakavat arvomme, kommentoi Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara Koripalloliiton tiedotteessa.

– On upeaa, että pystymme jälleen tarjoamaan Montpellierin Susikoulun ja Rion Olympialaisissa toimineen Finnish PopUp Schoolin parhaat ideat suomalaisille koululaisille nyt Prahassa, sanoo idean isä, Kisakallion kehitysjohtaja Harri Hollo innostuneena.

– Kiinnostus suomalaista koulua ja esimerkiksi suomalaisen Liikkuva Koulu ohjelman kansallinen laajuus ovat osoittaneet, että suomalainen koulutusosaaminen on maailmalla arvostettua ja koulustamme ja uuden opetussuunnitelman mukaisista toimintatavoistamme ollaan kiinnostuneita globaalisti, sanoo Hollo.

Jo Montpellierissä Susikoulun kumppanina toiminut WSOY on myös Prahan EM-kilpailuiden Susikoulun pääyhteistyökumppani.

– Koripalloliiton ja Kisakallion kasvatukselliset arvot tukevat erinomaisesti myös WSOY:n pian 145 vuoden kokemusta. Perinteikäs kustantamo on mielellään mukana lapsien kasvatustehtävässä, sanoo WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen.

Sudenpesä kokoaa Susijengin fanit yhteen

Koripalloliitto tarjoaa jälleen kerran suositun Sudenpesä-tapahtuman yhdessä Elämys Groupin kanssa, joka vastaa käytännön järjestelyistä. Sudenpesän tavoitteena on rikastuttaa fanien kisaelämystä ja luoda yhteisöllinen kohtaamispaikka ennen ja jälkeen pelien. Viikon mittainen tapahtuma on osallistujille ilmainen.

Sudenpesä on järjestetty myös aiemmin Susijengin MM- ja EM-kisamatkoilla Espanjan Bilbaossa 2014 ja Ranskan Montpellierissä 2015 sekä EM-kotikisoissa Helsingissä 2017. Tapahtuma on voittanut arvostettuja palkintoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. EM-kotikisat 2017 fanipalveluineen oli muun muassa Evento Awardsissa vuoden paras kuluttajatapahtuma ja Urheilugaalassa vuoden urheiluilmiö.

Prahan Sudenpesä järjestetään hulppeassa Obcanská Plovárnan ravintola- ja tapahtumatiloissa Vltava-joen rannalla. Tapahtumapaikalla on komean päärakennuksen lisäksi suuri esiintymislava isoine piha-alueineen, ruokaravintola, useita baaripisteitä sekä joen rannassa oleva terassialue. Sudenpesä sijaitsee Prahan keskustan tuntumassa, johon on hyvät julkisen liikenteen yhteydet.