Kouvojen valitus ei edennyt käsittelyyn
Korisliiga-joukkue Kouvot valitti perjantaina Koripalloliiton kilpailujaoksen 11.12.2022 tekemästä päätöksestä määrätä sille tekninen tappio 0-40-lukemin Kouvojen jouduttua luovuttamaan ottelunsa BC Nokiaa vastaan heikon terveystilanteen vuoksi. Valitus ei edennyt käsittelyyn valitusajan umpeuduttua.
Viikonlopun aikana ensin Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö totesi lauantaina, ettei valitusta voi käsitellä valitusajan umpeuduttua kilpailusääntöjen mukaan jo 14 päivän jälkeen alkuperäisestä päätöksestä. Kouvojen valitettua päätöksestä vielä Koripalloliiton hallitukselle, käsitteli hallitus asian sunnuntaina asian kiireellisyyden vuoksi päätyen kuitenkin samaan lopputulemaan; Kouvojen valitusta ei käsitellä.
Perjantaina julkaistiin Koripalloliiton hallituksen päätös hyväksyä Tampereen Pyrinnön valitus ja määrätä runkosarjan ottelu Korihait-Pyrintö uudelleen. Alkuperäisessä ottelussa tehtiin useita lopputulokseen vaikuttaneita virheitä pöytäkirjan ja tulostaulun suhteen. Liittohallitus päätti sunnuntaina hyväksyä Korihaiden valituksen ja peruuttaa Korihaille alun perin määrätyn 2000 euron sakon, koska ottelu oli määrätty uusittavaksi.
Korisliigan runkosarja päättyi muilta osin lauantaina 21.1. Uusintaottelu Korihait-Pyrintö pelataan tiistaina 24.1. klo 18:30 Uudessakaupungissa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin