Karhu päätti FIBA Europe Cupin lohkovaiheen tyylillä
Kauhajoki voitti FIBA Europe Cupin jatkolohkon päätösottelussa israelilaisen Hapoel Haifan 85–76 (44–38). Puolivälieräpaikan jo viime viikolla varmistaneen Kauhajoen johdatti voittoon 22 pistettä upottanut takamies Severi Kaukiainen.
Kauhajoki pääsi kotiyleisön eteen ilman paineita jatkopaikasta. Joukkue oli varmistanut puolivälieräpaikan sekä kotiedun jo hyvissä ajoin ennen jatkolohkovaiheen loppumista. Tasainen ottelu ratkesi viimeisen viiden minuutin aikana, jolloin johtoasemansa menettänyt Kauhajoki karkasi vierailta.
Kentän kunkkuna hääri Kauhajoen Severi Kaukiainen, joka nakutti kahdeksan pistettä siinä vaiheessa, kun ottelun voittajaa etsittiin. Kaukiaisen illan saldo oli komea 22 pistettä, 5 levypalloa, 5 koriin johtanutta syöttöä – unohtamatta puolustuspäässä vastustajan takamiesten jatkuvaa paineistamista.
Kaukiaisen lisäksi kotijoukkueelta kaksinumeroisiin ylsivät 17 pistettä upottanut Cameron Jones sekä 12 pistettä viimeistellyt Jaye Crockett. Kauhajoen riveissä nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelikuntoon toipunut ja joukkueeseen palannut Simeon Carter. Hän viimeisteli ottelussa neljä pistettä.
Kauhajoki kohtaa kaksiosaisessa puolivälierässä joko ranskalaisen Cholet’n tai portugalilaisen Porton. Joukkueet kohtaavat keskiviikkona I-lohkon päätösottelussa ja pelin häviäjä saa vastaansa Kauhajoen. Puolivälierät pelataan kaksiosaisena ja välieriin selviää paremman korieron turvin.
Puolivälierät pelataan maaliskuun 8. ja 15. päivä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Lauri Markkasen seura karseassa tappiokierteessä
- Seagulls ei anna periksi, Kataja jatkaa voittoputkeaan
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran