18-vuotiaiden tyttöjen EM-urakka päättyi tappioon – ”Kokonaisuudessaan hyvä turnaus meiltä”
Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).
Suomesta ei päätöspelissä ollut taistelemaan voitosta, kun Belgia karkasi avausneljänneksen puolenvälin tienoilla, eikä enää katsonut taakseen.
– Nyt emme olleet fyysisesti tai henkisesti parhaalla tasolla, joten tulos oli sen mukainen. Takki oli niin sanotusti tyhjä, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kiteytti Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomen pistekärki oli jälleen kerran Elina Aarnisalo (22/8).
Belgialta eniten pisteitä heitti Ella Declercq (10/3).
Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi ja sai pudotuspeleissä vastaansa Serbian. Sudenpennut hävisi Serbialle niukasti 70-64 ja putosi kahdeksan parhaan joukosta, mutta voitti tärkeässä viidennessä pelissään Portugalin ja täten piti paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesänä.
– Kokonaisuudessaan hyvä turnaus meiltä. Hyvin pienestä on asiat kiinni. Jos olisimme onnistuneet aivan meidän omalla huipputasolla, niin olisimme voineet olla mitalipeleissä. Vastaavasti kovin paljoa huonommin ei olisi tarvinnut pelata, niin olisimme olleet kamppailemassa putoamista vastaan viimeisen neljän joukossa, Hellman aloitti kisojen jälkipuinnin.
– Neljännessä ja viidennessä pelissä onnistuimme meidän tasoon nähden hyvin. Ja se riitti sarjapaikan säilyttämiseen ja tähän kymmenenteen sijaan.
– Tämä oli itselle ensimmäinen päävalmentajapesti maajoukkueympyröissä. Oli todella helppoa olla, kun staffissa oli ahkeria moniosaajia Reetta Hämeenoja, Erika Pakkala, Janne Hänninen ja Tuomas Rahkonen, jotka tekivät omasta työstä erittäin helppoa. Iso kiitos heille heidän panoksestaan tämän kesän proggiksen aikana.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?