Susijengin kapteenin arvio MM-kisoista – ”En voi antaa hyvää kokonaisarvosanaa”
Susijengin MM-kisat päättyivät lauantain voittoon Venezuelasta. Susijengin kapteeni Sasu Salinin mukaan turnauksesta jäi kuitenkin parannettavaa.
Ensimmäisen vuotensa susikapteenina päättänyt Salin kuvaili MM-kesää pitkäksi ja vuoristoratamaiseksi matkaksi.
– Kiva lopettaa turnaus voittoon. Mustia hetkiä tuli tänäänkin, mutta ne jäivät onneksi lyhyiksi ja pystyimme hoitamaan homman kotiin, Salin kuittasi Venezuela-ottelun antia Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomi hävisi kovassa alkulohkossa kaikki pelinsä, mutta hoiteli jatkolohkossa ennakkoon heikommat vastustajansa varmasti. Vaikka minimitavoite olympiakarsintapaikka tuli taskuun, niin Salinin mukaan Suomella jäi parannettavaa.
– Rehellisesti en voi antaa meille tästä turnauksesta hyvää kokonaisarvosanaa, mutta olen ylpeä siitä tavasta, millä keräsimme konseptimme vaikean alkulohkon jälkeen. Oltiin kaikki sitä mieltä, ettei tahdottu enää niitä fiiliksiä, mitä meillä oli vielä muutama päivä sitten. Otettiin tehtäväksi hoitaa nämä kaksi ottelua ja siinä pysyttiin. Iso kiitos siinä kokonaisuudessa kuuluu susifaneille, jotka antoivat meille virtaa Saksa-ottelun jälkeisessä fanitapaamisessa.
Susijengin ikäkonkari näki, että erityisesti joukkueen nuorelle kaartille MM-kokemus kasvattaa korkea tulevaisuutta ajatellen.
– Tämäkin kokemus kasvattaa meitä yhdessä. Nuoret pelaajamme saivat nähdä, millä tasolla muutamat maailman parhaista joukkueista pelaavat. Se on pitkässä juoksussa iso juttu meille kaikille.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan