Gordon Herbertin valmentama Saksa juhli maailmanmestaruutta – USA hävisi pronssipelin
Saksa juhli historiansa ensimmäistä koripallon maailmanmestaruutta voitettuaan finaalissa Serbian 83-77 (47-47).
Saksa otti pelin komennon kolmannella neljänneksellä viemällä sen 22-10 eikä päästänyt Serbiaa enää ohitseen. Serbia pääsi kahden pisteen päähän 40 sekuntia ennen loppua, mutta Saksa piti pintansa loppuun saakka.
Finaalissa Saksan parhaaksi nousi Dennis Schröder, joka heitti 28 pistettä. Hänet valittiin myös kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Franz Wagner (19/7) puolestaan valittiin finaalin parhaaksi pelaajaksi. Serbian ykköstykiksi nousi Aleksa Avramovic (21).
Saksan maajoukkuetta valmentaa suomalais-kanadalainen Gordon Herbert. Herbert on asunut Suomessa jo yli 40 vuotta ja on ollut Suomen kansalainenkin jo yli 30 vuotta.
Pronssia nappasi jännittävien vaiheiden jälkeen Kanada, joka voitti jatkoajan jälkeen USA:n 127-118 (111-111, 58-56). Kanada oli voitossa kiinni jo varsinaisella peliajalla, kun se johti ottelua neljällä pisteellä neljä sekuntia ennen loppua. Mikal Bridges pääsi vapaaheittoviivalle heittäen ensimmäisen sisään ja toisen ohi. Hän sai kuitenkin levypallon itselleen ja upotti kulmasta kolmosen tasoittaen pelin 0,4 sekuntia ennen loppua. Jatkoajalla Kanada kuitenkin jyräsi voittoon Dillon Brooksin (39) ollessa joukkueen ykköstykki. Häntä säesti erinomaisesti Shai Gilgeous-Alexander (31/6/12). USA:n paras pistemies oli Anthony Edwards (24).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa