Yhteiset arvot, keskinäinen kunnioitus ja unelmien tarjoaminen nousivat kantaviksi teemoiksi Suomen ja Liettuan koripalloliittojen esitellessä yhteisestä naisten vuoden 2027 EM-kisahakemustaan tiedotustilaisuudessaan.

Suomen ja Liettuan tarinat naiskoripallokartalla ovat erilaiset, vaikka nykyhetkestä voi löytää paljon yhtymäkohtia.

Liettuan naiskoriksen huippuhetket osuivat vuosituhannenvaihteeseen, kun joukkue voitti EM-kultaa 1997. Arvokisaputki kesti aina vuoteen 2015 saakka, kun se sijoittui kahdeksanneksi. Neljät edelliset arvokisat ovat maalta jääneet väliin.

Suomi puolestaan on nähty EM-kisoissa viidesti (1952, 1956, 1980, 1981, 1987) ja edellisestä kerrasta tulee vuonna 2027 kuluneeksi jo 40 vuotta.

Sen sijaan molempien maiden uusin sukupolvi tekee vahvaa tulemista. Liettua on tyttöjen maailmanlistalla 10:s ja Suomi 15:s. Sijoitukset maailmanlistalla enteilevät maiden nousua tulevaisuudessa myös naiskoripallokartalla. Taustalla on pitkäjänteinen, johdonmukainen työ, jonka aikana Suomi on pitänyt Liettuaa kumppaninaan, esikuvanaan ja mittatikkunaan.

– Kun vuonna 2006 teimme maajoukkueohjelmien rytminvaihdosta, mietimme tarkasti, mihin suuntaan meidän kannattaa katsoa. Vaikka Liettua on kansana väkimäärältään meitä pienempi, he ovat suuri koriskansa. Sellaiseksi haluamme mekin kasvaa. Pidimme Liettuaa silloin isoveljenä ja nyt haluamme pitää heitä myös isosiskonamme, valmennuksen johtaja Henrik Dettmann taustoittaa Koripalloliiton tiedotteessa.

– Kaikilla on unelmia. Jokaisen urheilijan unelma on pelata EM- tai MM-kisoja kotiyleisön edessä. Meidän unelmamme on, että pystymme yhdessä liettualaisten ystäviemme kanssa tarjoamaan urheilijoillemme tämän mahdollisuuden. Lisäksi unelmoimme siitä, että pystymme myös täyttämään areenat, mikäli kisat meille myönnetään, Dettmann hymyilee.

Liettuassa on edellisen kerran järjestetty aikuisten arvokisat vuonna 2011, kun miesten EM-mitalien kohtalot ratkottiin Liettuan maaperällä. Suomen edellinen kerta on vuodelta 2017, kun Helsinki isännöi miesten EM-alkulohkoa. Suomi on jo aiemmin saanut järjestelyoikeudet Tampereella 2024 järjestettäville 18-vuotiaiden miesten EM-kisoille sekä miesten EM-kisojen alkulohkolle 2025.

– Koriksen voima on kerätä ihmisiä yhteen ja mikä olisikaan hienompaa kuin koota kaikki ihmiset naiskoriksen äärelle. Kotikisat 2017 olivat huikea muisto fanien ja tunnelman myötä ja pelaajat tunsivat olonsa kotoisaksi – haluamme tarjota naisten maajoukkueellemme mahdollisuuden loistaa kotiyleisön edessä, Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo linjaa.

– Meillä on infra kunnossa areenoineen ja loistava kumppani Suomessa. Olemme valmiita tekemään kaikkien aikojen naisten EM-kisat. Toivottavasti tämä antaa vahvan buustin tyttö- ja naiskorikselle, Liettuan koripalloliiton pääsihteeri Mindaugas Balčiūnas kommentoi.

Lähde: Koripalloliiton tiedote