NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
NBA:n pudotuspeleissä oli tiistaina kolme jatkopaikkaa tarjolla. Yksikään ottelusarjoista ei kuitenkaan ratkennut.
Milwaukee Bucks pelasi kotiyleisönsä edessä vakuuttavasti voittaen Indiana Pacersin tylyin lukemin 115-92. Samalla Bucks kavensi otteluvoitot 2-3:een.
Bucks oli edellisissä peleissään ollut helisemässä. Joukkueen spekuloitiin lähtevän lomille jo tiistaina.
Eikä asetelmaa helpottanut, että Bucksin supertähti Giannis Antetokounmpo oli loukkaantumisen takia yhä sivussa. Giannisin seurakaveri Khris Middleton otti kuitenkin johtavaa roolia. Hän ylsi tiistaina tuplatuplaan 29 pisteellään ja 12 levypallollaan.
Bucksin tilanne on toki yhä vaikea. Sillä ei ole varaa hävitä Indianalle yhä kertaakaan, eikä Giannisin paluun ajankohdasta edelleenkään ole tarkempaa tietoa.
Philadelphia 76ers väisti kesäloman New Yorkissa voittamalla Knicksin siellä 112-106. Ottelu eteni jatkoajalle lukemissa 97-97. Jatkoajan alussa New York siirtyi viiden pisteen johtoon, mutta suli sen jälkeen.
Viimeisellä minuutilla ei nähty yhtään pelitilannekoria. 76ers upotti lopussa neljä vapaaheittoa onnistuneesti sisään.
Tyrese Maxey oli 76ersin hahmo 46 pisteellään. Knicksin Jalen Brunson heitti 40 pistettä.
Knicks johtaa ottelusarjaa 3-2. 76ersilla ei ole enää varaa hävitä.
Myös Cleveland Cavaliers kavensi otteluvoitot 2-3:een voitettuaan Orlando Magicin tiistain kotiottelussaan 104-103. Cavaliersin Donovan Mitchell upotti lopussa kaksi vapaaheittoa, eikä Magicin Paolo Bancheron viime hetken kolmosupotus enää auttanut.
Italian maajoukkueen Yhdysvaltain MM-joukkueeseen vaihtanut ja italialaiset suututtanut Banchero heitti 39 pistettä. Cavaliersin Donovan Mitchell oli joukkueensa tehokkain 28 pisteellään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan