Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
Milwaukee Bucksin kausi päättyi NBA:ssa mahalaskuun joukkueen hävittyä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Indiana Pacersille otteluvoitoin 2-4.
Ratkaisevan ottelun vierasparketilla Bucks hävisi tylyin lukemin. Pacers oli parempi 120-98.
Seliteltävää ei jäänyt. Pacers oli Bucksia parempi joukkue.
On kuitenkin spekuloinnin varaa, olisiko Pacers voittanut ottelusarjan, jos Bucksin supertähti Giannis Antetokounmpo olisi ollut pelikunnossa. Giannis loukkaantui juuri ennen pudotuspelejä. Milwaukee ilmoitti useamman kerran, että Giannis olisi toipumassa pelikuntoon, mutta sitä ei nähty ennen joukkueen kauden päättymistä.
Vuonna 2021 NBA-mestaruuden voittanut Bucks lähti kauteen yhtenä suosikeista. Suurimpia mestarisuosikkeja se ei ollut, mutta pitkälle joukkueen odotettiin menevän.
Nyt nähtiin, ettei Bucks ole mitään ilman Giannisia. Joukkueen materiaali on aivan liian epätasaisella pohjalla.
Viimeisessä ottelussa Milwaukeen paras pistemies oli Damian Lillard 28 pisteellään. Häneltä olisi tarvittu parempaa panosta. Bobby Portisin tuplatupla, 20 pistettä ja 15 levypalloa eivät nekään auttaneet.
Indianan materiaali on tasaisempaa. Milwaukeen kauden päättäneessä ottelussa Pacersin Tyrese Haliburton saavutti tuplatuplan 17 pisteellään ja 10 syötöllään.
Milwaukee Bucksin lisäksi kesälomille lähti torstaina Philadelphia 76ers. Se kotonaan New York Knicksille 115-118 Knicksin voitettua ottelusarjan 4-2.
Kun pelaamatta oli 35 sekuntia, oli ottelu tasalukemissa 111-111. Kymmenen sekuntia ennen loppua 76ers pääsi vielä pisteen päähän tilanteeseen 115-116, mutta Knicksin Jalen Brunson onnistui lopussa kahdessa vapaaheitossaan päättäen 76ersin taistelun.
Brunson heitti ottelussa 41 pistettä ja syötti 12 koria. Tuplatuplaan ylsi myös Philadelphian Joel Embiid 39 pisteellään ja 13 levypallollaan.
Embiid voi seuraavaksi keskittyä loppukesällä järjestettäviin Pariisin olympialaisiin. Hänet on valittu sinne Yhdysvaltain joukkueeseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
