Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
Tuomas Iisalon valmentama Memphis Grizzlies koki jo kolmannen perättäisen tappionsa NBA:n pudotuspelisarjassa Oklahoma City Thunderille.
OKC voitti ottelun 114-108. Memphis on nyt tappiolla ottelusarjassa voitoin 0-3.
NBA:n runkosarjan voittaja Oklahoma City hallitsi sarjan kahta ensimmäistä kotiotteluaan Memphisiä vastaan miten tahtoi. Kotiavauksessaan Memphis löysi ryhtiä, mutta joukkueen tähtipelaaja Ja Morantin loukkaantuminen toisen neljänneksen lopulla käänsi ottelun kurssin.
Morant loukkasi lonkkansa kovan kontaktin seurauksena toisen neljänneksen lopulla. Hän ei pystynyt palaamaan enää kentälle ja siihen Memphis sitten sulikin, vaikka oli toisen neljänneksen lopulla johtanut taistoa 29 pisteellä.
Viimeisen neljänneksen loppuhetkillä OKC siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Memphisillä oli saumansa nousta viime sekunneilla tasoihin, mutta John Koncharin kolmen pisteen heitto epäonnistui.
Oklahoma City Thunder johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 3-0. Se on voiton päässä jatkopaikasta. Seuraava ottelu pelataan Memphisissä lauantaina.
Denver Nuggets sai selkäsaunan Los Angeles Clippersilta lukemin 83-117. Nuggetsin Nikola Jokicin triplatupla, 23 pistettä, 13 levypalloa, 13 syöttöä, ei riittänyt joukkueelle alkuunkaan.
New York Knicks voitti Detroit Pistonsin tiukassa väännössä 118-116. Jalen Brunson heitti New Yorkille 30 pistettä.
Knicks johtaa Pistonsia ottelusarjassa voitoin 2-1.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin