Lauri Markkanen on vakuuttavassa iskussa – Susijengiltä syytä odottaa paljon
Suomi on aloittanut harjoitusottelujaksonsa EM-kotikisoihin vakuuttavasti.
Belgia kaatui viime perjantaina Jyväskylässä hurjin lukemin 105-62. Maanantaina Espoossa Belgia sai juonen päästä kiinni hieman paremmin Susijengin voitettua ”vain” 92-74.
Selväksi kuitenkin tuli, että Suomi on valtavan paljon Belgiaa parempi joukkue. Lauri Markkanen tekee selkeän eron jo yksun.
– Belgia oli selvästi tänään eri tavalla latautunut kuin perjantaina. He toivat fyysisyyttä peliin, mutta me jaksettiin silti painaa hommia meidän tavalla. Tänään otettiin taas pari askelta eteenpäin yhdessä, kommentoi Markkanen Basket.fi -sivustolla varsin diplomaattisesti.
Markkanen on jälleen huippukunnossa, kuten oli 2022 EM-kisoissa. Silloin Suomi eteni puolivälieriin saakka ja Markkasella oli tässä merkittävä ansio.
Ennen EM-kisoissa Suomi kohtaa vielä Puolan vieraissa ja kotona harjoitusotteluissa. Puola on hieman Belgiaa kovempi vastustaja, mutta Belgia-otteluiden perusteella Suomi on Puolaakin vastaan selkeä suosikki.
EM-kisoissa Suomen vastustajat ovat Ruotsi, Britannia, Liettua, Ranska ja Saksa. Olisi merkittävä pettymys, jos Suomi ei lohkosta jatkoon etenisi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Haastattelu: Michael Pounds kertoo paineista Korisliiga-legendan poikana
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä