Loppukesän siirtopommi – Erik Sajantila palaa Suomeen
Karhu Basket tiedotti 15. elokuuta aamulla, että seura on tehnyt yhden kauden sopimuksen suomalaislaituri Erik Sajantilan kanssa. 25-vuotias Sajantila pelasi edelliskaudella Landstede Hammersin riveissä Hollannissa, jossa hän juhli kauden päätteeksi mestaruutta.
193-senttinen Sajantila on aikamoinen vahvistus Karhun riveihin. Sajantilalta tiedetään, mitä saadaan: vahvaa skorausvoimaa, yksilötaitoa ja kentälle leveyttä. Viime kaudella Sajantilan tilastot olivat 8,9 pistettä, 2,7 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden. Kaaren takaa hän pussitti 35,6 prosentin tarkkuudella.
Tapiolan Hongan kasvatti ponnahti alun perin HBA-Märskystä ihmisten näkyvyyteen. Ura jatkui Lahdessa ja Helsinki Seagullsissa, jossa vastuu nousi vuosi vuodelta. Sama trendi jatkuu, sillä Sajantila tulee olemaan yksi Karhun avainpelaajista.
Karhu Basketin tiedotteessa mainitaan, että joukkueeseen oli saatava lisää laajuutta, kun Touko Tainamo käyttikin ulkomaanoptionsa elokuun lopussa. Sajantila onkin oiva vahvistus jo valmiiksi kivenkovaan Kauhajoen ryhmään.
LUE MYÖS:
- Yle: Gettomasa debytoi pian Korisliigaan nousseen Kipinän riveissä?
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Miikka Muurinen ei saa vieläkään pelata – tämä on suomalaislupauksen tilanne
- Täällä taas – huipputason skoraaja Deshon Taylor palaa Korisliigaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua