Shawn Huff täynnä virtaa kohti EM-kisoja

Susijengi kokoontui Helsinkiin ennen heinäkuun puoliväliä ja aloitti valmistautumisensa kohti syyskuussa Sloveniassa pelattavia EM-kisoja. Takana useimmilla pelaajilla on rankka ja pitkä kausi seurajoukkueessa, mutta kesäloma kauden jälkeen on tehnyt tehtävänsä.
Maajoukkuelaituri Shawn Huff on ladannut hänkin akkunsa ja katsoo innolla edessä oleviin haasteisiin SuomiKoris-sivuston haastattelussa.
– Henkisesti etenkin nyt on ihan eri fiilis kuin kauden päättyessä. Kausi on kuitenkin pitkä ja raskas sekä henkisesti että fyysisesti. Tekee ihan hyvää ottaa välillä vähän etäisyyttä koripalloon, Huff kertoo.
– Nyt on kuitenkin taas halu parantaa pelaamista ja kehittyä pelaajana, kun on saanut vähän lomailla. Ei kai sitä sitten enää kannattaisi pelatakaan, ellei sitä halua olisi, mies naurahtaa.
Susijengin valmistautuminen EM-kisoihin alkoi parin viikon ”vapaaehtoisella” jaksolla. Osallistuminen harjoituksiin ei ollut pakollista, mutta suurin osa oli kuitenkin mukana kaikkina harjoituspäivinä
– Ihan kaikki eivät ensimmäisen kahden viikon aikana olleet tosiaan koko aikaa mukana. Vähän olemme kerranneet asioita ja jotain pientä uuttakin on mukaan tullut. Nyt Naantalissa sitten aloitetaan ihan kunnolla valmistautuminen EM-kisoihin, Huff viittaa maanantaina alkaneeseen jaksoon.
Tähtäin on nyt tiukasti syyskuussa. Muistot kahden vuoden takaa ovat selkeinä mielessä. Tuolloin Susijengi eteni alkulohkon kolmossijan myötä jatkopeleihin, jossa tie kuitenkin nousi pystyyn nyt kisoja isännöivää Sloveniaa vastaan.
– Tuntuu totta kai hienolta mennä taas EM-kisoihin. Nyt se tuntuu jotenkin päivänselvältä, että siellä ollaan mukana, vaikka tämä on vasta toinen kerta. Viimeksi kuitenkin jo huomasimme, että meille ei riitä se että vain olemme mukana, vaan haluamme myös menestyä, Huff painottaa.
– Meillä on tosi hankala lohko, mutta varmasti edessä on loistavia otteluita ja jokaista vastustajaa lähdemme haastamaan tosissamme.
Kim Sanden
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Susijengin sentterin kausi katkesi ikävästi loukkaantumiseen – ”En enää ehtinyt päästä rytmiin”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Boston piti kautensa elossa