Henrik Dettmann: ”Olen vielä nuori mies valmentajana”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengiä kohti Slovenian EM-kisoja luotsaavalla päävalmentaja Henrik Dettmannilla on pitkä ja laaja kokemus koripallon valmentamisesta, mutta käsite ”kokenut valmentaja” on koripallossa hyvin suhteellinen.
Dettmann on valmentanut Suomen maajoukkuetta ensi kertaa jo lähes 20 vuotta sitten ja valmennustaustaa on paljon pidemmältä ajalta.
– Menossa on nyt viides vuosikymmen itselleni, mutta vaikka sellaisissa maissa kuin Liettua ja Balkanin maat, joissa kokemusta todella arvostetaan, olen siinä jengissä vielä nuori kaveri, Dettmann vertaa SuomiKoris-sivustolle.
– Jos tässä kymmenen vuotta vielä valmentaa, niin sitten alan ehkä sillä mittapuulla olla vähitellen kokenut valmentaja.
Toki vuosikymmenet ovat jo nyt muokanneet Susijengiä kohti EM-kisoja valmistavaa Dettmannia.
– Totta kai sitä aina muuttuu. Vuosikymmenet ovat ehkä tehneet entistä kyynisemmäksi ja maallisia paheita ja heikkouksia mahtuu edelleen mukaan, Dettmann heittää.
– Pelin kannalta totta kai on vähän pohjaa alla ja sen myötä tulee vähemmän yllätyksiä. Toki kokemuksesta aina apua on.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta