Vilpas hankki toisen amerikkalaispelurin
Kuva: Juha Tamminen
Salon Vilpas on täydentänyt amerikkalaisosastoaan 196-senttisellä laitahyökkääjä Joseph ”Jo” Harrisilla. Coastal Carolina -yliopiston kasvatti pelasi viime kauden Slovakian liigassa Prievidzan joukkueessa, ja 26-vuotiaalla Harrisilla on USA:n liigojen ohella kokemusta myös Uruguaysta ja Englannista.
Jacksonvillesta kotoisin oleva Harris pelasi koko yliopistouransa Coastal Carolinassa ja seniorikauden 2009-2010 aikana hän upotti 14.2 pistettä ja kahmi 9.6 levypalloa ottelua kohden. Juniorivuotenaan Harris ylsi laiturille harvinaiseen tupla-tuplaan 15.2/11.4, joten uusi hankinta tulee varmasti auttamaan Vilpasta myös levypallo-osastolla. Yliopistoaikana Harris valittiin kahdesti (2009, 2010) Big South -konferenssin ykkösviisikkon.
– Haimme pelaajaa, joka pystyy aktiivisesti hyökkäämään koria kohti, on vahva levypalloissa ja pystyy puolustamaan isompia miehiä. Harris täyttää kaikki kolme kriteeriä. Hän on erittäin urheilullinen laituri, joka korvaa muutaman puuttuvan sentin ulottuvuudellaan ja ponnistusvoimallaan. Yliopistossa ja Englannissa hän pelasi pääasiassa nelospaikkaa, mutta viihtyy mainosti myös kolmosena. Harris on ollut koko uransa erinomainen levypallopelaaja, arvioi Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki seuran toista ulkomaalaishankintaa salolaisten kotisivuilla.
Coastal Carolinan jälkeen laituri suuntasi Englannin pääsarjaan, Leicester City Raidersin paitaan (2010-2011, 32 ottelua, 15.3 pistettä, 7.6 levypalloa) ja kaudelle 2011-12 mahtui USA:n liigojen lisäksi lyhyet visiitit Uruguayn sarjaan (Cader Montevideo, Plaza de Nueva Helvecia). Viime kaudella mies esiintyi edukseen Slovakian liigan Prievidzassa, jossa syntyi 17.1 pistettä ja 5.6 levypalloa, 2.4 syöttöä ja 2.1 riistoa per ottelu. Prievidzassa Harrisin joukkuekavereina pelasivat myös ex-viikingit David Godbold (10.3p) ja DiJuan Harris (9.3p).
Vilppaalla on nyt kaksi ulkomaalaispelaajaa signattuna, sillä seura solmi aiemmin sopimuksen takamies Mikhail Torrancen (25v/193cm) kanssa. Joseph Harris saapuu Saloon elokuun lopulla. Vilpas julkaisee tietoa uudesta sisäpelaajasta lähipäivinä.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi