Shawn Huff elää seuratilanteen kanssa rauhassa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen koripallomaajoukkueen kantaviin voimiin kuuluva Shawn Huff on vielä vailla seuraa. Viime kauden Italiassa viettänyt peluri ei kuitenkaan stressaa vielä tulevan osoitteen kanssa.
Huff aloitti viime kauden Italian Serie A:n Vanoli Cremonassa, mutta siirtyi kesken kauden sarjaporrasta alemmas Capo D’Orlandon riveihin. Tällä hetkellä tuleva seura on vielä auki.
– Ei tässä vielä mitään ihmeempiä. Joukkueet alkavat kokoontua vasta tuolla Italian suunnilla. He alkavat vasta kohta katsomaan ketä joukkueeseen tarvitsee. Odotetaan tässä ihan rauhassa, Huff kertoo SuomiKoris-sivustolle.
Kauden alku Cremonassa oli vaikea, mutta siirto uuteen seuraan toi Huffille uuden kevään.
– Olin vähän poissa omalta pelipaikalta ja tontilta. Pelasin eri pelipaikkaa kuin normaalisti ja oli vaikeaa päästä minkäänlaiseen pelirytmiin. Sitten vaihtui seura kauden aikana. Siinä huomasi, etteivät taidot olleet mihinkään hävinneet. Kun pääsin takaisin omalle paikalle pelaamaan ja omalle mukavuusalueelle, niin pystyin pelaamaan hyvin. Onnistumisia tuli kauden lopussa ja löysin taas nautinnon siitä koriksen pelaamisesta, Huff valottaa.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta