Pekka Salminen antoi kehut Lappeenrannan Namikalle
Tapiolan Honka koki viimeisessä harjoitusottelussaan tappion Lappeenrannan Namikalle. Tapiolalaisten päävalmentaja Pekka Salminen otti tappiosta mukaansa positiiviset asiat.
Salminen antoi pelin jälkeen tunnustusta Namikalle.
– Lappeenranta oli todella hyvä tänään, he heittivät erinomaisesti koko pelin ajan. Vanha Ruotsin aikainen suosikkipelaajani Brandon McKnight vei meitä kouluun oikeastaan koko pelin ajan ja coach Tuoville pitää antaa krediittiä, sillä LrNMKY osasi iskeä puolustuksessamme niihin asioihin, jotka eivät ole vielä valmiina, Salminen totesi Hongan kotisivuilla.
Tappiosta huolimatta Salminen haki ottelusta positiivisia asioita.
– Otetaan tästä pelistä mukaan positiiviset asiat: isot jenkkimme olivat todella hyviä ja nuorisoketjusta Joni Herrala ja Anton Odabasi täyttivät paikkansa hyvin. Lisäksi saimme hyvän opin siitä, missä pitää mennä eteenpäin, varsinkin puolustuspäässä.
– Huomiona kaikille katsojille sekä meidän pelaajille: Korisliiga tulee olemaan hyvätasoinen, jokaiseen peliin täytyy suhtautua vakavasti, sillä yhtään helppoa peliä ei ole tiedossa eikä sarjassa ole huonoja pelaajia, Salminen sanoi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot