Korihailla rikkonainen valmistautumiskausi: ”Kesä on mennyt meiltä täysin vihkoon”
Korihaiden valmistautuminen kauteen on ollut hyvin vaikea, sillä joukkuetta ovat koetelleet useat loukkaantumiset. Päävalmentaja Ari Mikkolan mukaan lähtöasetelmat kauteen ovatkin hyvin haastavat.
Mikkola ei peitellyt turhautumistaan maanantaisessa media-avauksessa.
– Yleensä näissä tilaisuuksissa pitäisi puhua kauhean nättejä ja vaatimattomia. Totuus on, että tämä kesä on mennyt meiltä täysin vihkoon, Mikkola harmitteli.
Korihait on kärsinyt paljon loukkaantumisista ja tälläkin hetkellä kaksi jenkkipelaajaa on sairastuvalla.
– Se mitä puhuttiin kun tein valmentajasopimuksen, sanotaan nyt nätisti, että ei se ihan ole toteutunut. Olemme päässeet harjoittelemaan viisi vastaan viisi –harjoituksia 35 minuuttia tällä kaudella. Tällä hetkellä on seitsemän ehjää pelaajaa. Neljästä loukkaantuneesta kaksi on amerikkalaisia. Ja kumpaakaan ei saa vaihtaa. Siitä jokainen voi vetää johtopäätöksen kuinka valmiita me olemme kun sarja alkaa, Mikkola manasi.
Mikkola ei kuitenkaan piiloudu loukkaantumisten taakse.
– Tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun asiasta mainitsen. En rupea käyttämään sitä tekosyynä. Parhaamme yritämme ja toivottavasti saamme joukkueen kasaan. Uskon, että kun joukkueen kasaan saamme, pystymme pelaamaan ihan hyvää koripalloa tässä sarjassa. Tässä sarjassa, mikä on äärettömän kova. Siitä olen myös henkilökohtaisella tasolla erittäin ylpeä, Mikkola päätti.
Korihait aloittaa kautensa perjantaina kotikentällään, kun vastaan asettuu Salon Vilpas.
Maarit Korhonen
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen