Tuukka Kotti tietää Bisonsin pystyvän parantamaan
Tuukka Kotti oli yksi Bisonsin Eurocup-voiton ratkaisuhahmoja, kun loimaalaiset kaatoivat Klaipedan torstaina. Kotti piti jalat kuitenkin tiukasti maassa ja uskoo joukkueen pelin vielä kehittyvän kauden edetessä.
Kotti oli tyytyväinen tapahtuman antiin.
– Tämä oli makea tapahtuma kaiken kaikkiaan. Oli kiva pelata tällaisen yleisön edessä. Peli ei välttämättä ollut yleisön kannalta kaunista, sillä pistelukemat olivat aika alhaiset, mutta kummatkin joukkueet puolustivat erittäin kovaa ja fyysisesti. Oli kiva pelata ja sai vääntää, Kotti heitti SuomiKorikselle ottelun päätyttyä.
Bisonsin puolustuspeli toimi erinomaisesti, mutta hyökkäyspäässä joukkueella on vielä hiottavaa. Kotti kuitenkin luottaa hyökkäyspelin asettuvan uomiinsa.
– Kausi on vielä sen verran varhaisessa vaiheessa ja olemme olleet vasta vähän aikaa yhdessä ja se vaatii aikaa, että kaikki klikkaa paikoilleen. Tämä on hienoa, että pystymme puolustuksen kautta voittamaan näitä pelejä alkukaudesta. Vielä kun saamme hyökkäyksen rullaamaan kunnolla, niin olemme aika hyvä joukkue, Kotti muistutti.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa

- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?