KTP murskasi Lappeenrannan
Kuva: Juha Tamminen
Lappeerannan Namika oli kotihallissaan vastaantulija KTP:tä vastaan. Kotkalaiset voittivat ottelun lukemin 95-65 (53-26) ja ottivat näin kauden neljännen voittonsa viidennessä ottelussaan. Illan toisessa ottelussa Kauhajoen Karhu nujersi Joensuun Katajan vieraissa 79-73 (40-27). Voitto oli Karhullekin kauden neljäs viidennessä ottelussa.
KTP ei antanut Namikalle mahdollisuuksia. Se takoi heti ensimmäisellä neljänneksellä taululle 17 pisteen eron lukemin 12-29. Siitä kotijoukkue ei missään vaiheessa toipunut. Ero kasvoi tasaisesti mutta Namikan onneksi se pääsi kaunistelemaan lukemia päätösneljänneksellä, jonka se voitti 28-16.
KTP:n kovimmat pistelukemat pussitti Chris Owens (21) jolle hyvää tulitukea antoi Sharaud Curry 19 pisteellään.
Illan toisessa ottelussa Karhu näytti taukoon mennessä purjehtivan selkeään voittoon, mutta Kataja nousi taisteluun mukaan kolmannella neljänneksellä. Isännät veivät tauon jälkeisen jakson lukemin 25-17 ja kavensivat koko ottelun tilanteeksi siinä vaiheessa 52-57. Karhu piti viimeisellä neljänneksellä kuitenkin pintansa ja nappasi voiton lukemin 79-73.
Karhun Markus Molenius oli kentän ykkösnimi pisteiden valossa. 202-senttinen Molenius teki 20 pistettä.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi