Tuomas Iisalo pommitti piste-ennätyksensä
”Loviisan Pommittaja” Tuomas Iisalo oli hurjassa heittovireessä sunnuntaisessa Kouvot-ottelussa. Hongan konkari heitti 35 pistettä joista peräti 21 syntyi kolmosilla.
Kouvot johti vielä tauolla, mutta Iisalon löytynyt heittovire ja Ronnie Clarkin vahva peli nostivat espoolaiset rinnalle ja ohi.
– Ensimmäinen puoliaika oli hapuileva koko joukkueelta. Haimme selvästi rooleja kahden avainpelaajan puuttuessa kokoonpanosta. Lisäksi olimme helisemässä levypalloissa. Onneksi Ronnie Clark piti meidät mukana kovilla henkilökohtaisilla suorituksillaan. Puoliajalla päätimme yhdessä keskittyä pelaamiseen tuomareille purnaamisen sijaan. Se mahdollisti paremman levypallopelin ja vapautuneen hyökkäämisen, kapteeni Iisalo kertaili Hongan sivuilla.
– Kun pääsimme peliin sisään, niin sitten vaan annettiin mennä. Kaikki täyttivät omat roolinsa ja tuntui, että saamme jokaisessa hyökkäyksessä haluamamme ratkaisun. Pelimme oli todella sujuvaa ja hyvin rytmitettyä. Edes Kouvojen kova loppurynnistys ei järkyttänyt meitä, vaan hoidimme homman kunnialla kotiin. Iso voitto kaiken kaikkiaan ja hieno jatko upealle alkukaudelle, Iisalo kertoi tyytyväisenä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tuomas Iisalon lähtölaskenta kiihtymässä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Susijengi – MM-karsinnat
- NBA-tähdistä tuli tylyjä uutisia
- Miikka Muurisen tilanne huolestuttava
- Turpaan tuli kunnolla – Lauri Markkanen tosi heikko
- LeBron Jamesin tilasta uutta tietoa
- Lauri Markkasella heikkoa – Tuomas Iisalolle potkut?
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Miikka Muurisen tilanne huolestuttava
- NBA-tähdistä tuli tylyjä uutisia
- LeBron Jamesin tilasta uutta tietoa
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Turpaan tuli kunnolla – Lauri Markkanen tosi heikko
- Tuomas Iisalon lähtölaskenta kiihtymässä