Koponen jälleen tehokkaana – Cavénille debyytti Espanjan liigassa

Petteri Koponen jatkoi väkeviä otteitaan Himkin jatkaessa vahvaa alkukauttaan VTB-liigassa. Nuori Joonas Cavén debytoi Espanjan sarjassa. Sasu Salinin Union Olimpija sen sijaan jatkoi tappiotaivaltanaan Adrianmeren liigassa.
Koponen loisti jälleen Himkin paidassa joukkueen voitaessa vieraskentällä Volgogradin 96-80 (48-38). Koponen uurasti ottelussa pisteitä 16 pinnan edestä ja nappasi ohessa viisi levypalloa ja antoi viisi syöttöä.
Cavén pääsi debytoimaan Espanjan liigassa, kun hän pelasi Joventut Badalonan mukana Barcelonaa vastaan. Joventut Badalona kiusasi Katalonian jättiläisiä aivan loppuhetkille saakka, mutta lopulta Barcelona otti ottelusta voiton. Cavén pelasi ottelussa viisi minuuttia ja ehti ottelussa esittää näyttävän blokin ja otti yhden levypallon. Cavén on samalla neljäs suomalaispelaaja, joka on pelannut Espanjan pääsarjassa.
Olimpijan vaikea alkukausi sai jatkoa, kun se hävisi tällä kertaa kotikentällään Belgradin punaiselle tähdelle niukasti 61-62. Olimpija johti ottelua aina viimeisille hetkille saakka, kunnes serbialaiset onnistuivat viimeisessä korissa voittaen ottelun. Olimpija on hävinnyt kaikki neljä avausotteluaan. Salin teki ottelussa kolme pistettä ja viisi levypalloa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys