Niukka tappio kismitti Greg Gibsonia
Kuva: Juha Tamminen
Bisons koki kirvelevän tappion Eurocupin kolmannessa ottelussa Besiktasille. Bisonsin hienoa esitystä ei lopulta palkittu, kun tuloksena oli pisteen tappio. Loimaalaisten päävalmentaja Greg Gibsonin mukaan Bisons olisi ansainnut ottelusta voiton.
Ensimmäinen puolisko ei sujunut Bisonsin nuottien mukaan. Besiktas yllätti kotijoukkueen paikkapuolustuksella ottelun alussa, eikä hyökkäys oikein luonnistunut. Turkkilaisten puolustus oli toimivan aggressiivinen ja he pääsivät karkaamaan johtoon.
Ensimmäisen neljänneksen Bisons pysyi Besiktasin kyydissä, mutta toisessa erässä Besiktas pääsi karkaamaan. Vieraat tykittivät kahdenkymmenen pisteen johtoon ja loimaalaisten eväät näyttivät syödyiltä.
– Olemme harjoitelleet paikkaa vastaan hyökkäämistä niissä kaksissa treeneissä, jotka meillä on ehtinyt olemaan pelien välissä, Gibson valotti alun hyökkäysongelmia Bisonsin kotisivujen mukaan.
Kolmannessa erässä marssijärjestys muuttui. Bisons haki puuttuvan peli-ilmeen pukkarin uumenista ja aloitti hitaan, mutta määrätietoisen nousun kohti Besiktasia.
– Bisonsin toinen puolisko oli aivan erilainen kuin ensimmäinen. He pelasivat kurinalaisemmin ja aggressiivisemmin kuin ensimmäisellä. Meillä oli vaikeuksia hyökkäyksen organisoinnissa, Besiktasin päävalmentaja Ahmet Kandemir ihmetteli.
Hurmiossa kannustaneen, 6246-henkisen yleisön saattelemana, Billy Keys (19/4/4) toi Biisonit ensin kolmen pisteen päähän kolmosellaan ja seuraavassa hyökkäyksessä vapaaheitoillaan pisteen päähän. Biisonit saivat vielä levypallon seuraavassa tilanteessa ja Tuukka Kotti (4/5/1/1r) toimitti pelivälineen Frank Robinsonille (19/5/1/4r). Tämä puolestaan syötti Keysille, joka sinkosi ilmoille vielä viime hetkellä kolmosen. Valitettavasti heitto jäi vain yritykseksi, sillä se kolisi raudoista ulos ja loimaalaisten oli huikeasta noususta huolimatta tyydyttävä tappioon.
– Tappio kirvelee, sillä mielestäni olisimme ansainneet voittaa, Gibson harmitteli ottelun jälkeen.
– Olen kuitenkin ylpeä, koska pystyimme nousemaan mukaan peliin vaikean alun jälkeen, hän lisäsi.
Bisonsin peli kaatui lopulta epäonnistuneeseen levypallopelaamiseen.
– Levypallot ovat olleet avainongelmamme viimeisissä peleissä. Sillä osa-alueella meidän on parannettava, Gibson kertoi.
Frank Robinson pelasi jälleen hienon ottelun. Gibson kuitenkin korosti joukkueen roolia.
– Frank on iso osa sitä, mitä teemme ja mitä olemme. Ehkä hän väsyi vähän lopussa, koska peluutimme häntä todella paljon.
– Kaikki pelaajamme tekivät jotain hyvää kentällä ollessaan ja virheet, joita teimme, olivat kollektiivisia, hän alleviivasi.
Gibson harmitteli Eurocup-pelien tiukkoja ratkaisuja.
– Toivon, että olemme antaneet viestin muille eurojoukkueille, että osaamme pelata. Harmi vain, että tiukoissa peleissä rekordimme on 1-2 (voitot-tappiot), kun se yhtä hyvin voisi olla 3-0.
Bisons Loimaan lähitulevaisuus näyttää rankalta. Sillä on marraskuussa yhteensä 10 ottelua edessään. Urakka alkaa lauantaina Korisliiga-ottelulla Kouvoja vastaan. Ensi keskiviikkona on luvassa Eurocup-peli Spartakia vastaan Vantaalla ja lauantaina joukkue matkustaa Hongan vieraaksi. Seuraavalla viikolla Bisons lentää keskiviikkona Ateenaan ja jatkaa tuplaviikonlopulla Korisliigassa. Uuvuttavasta ohjelmasta huolimatta Gibson ei ole huolissaan.
– Brutaalit ajat edessä, mutta lähden näiden miesten kanssa sotaan milloin vain, hän päätti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin