Jyri Lehtonen toivoo hankinnalta apuja molempiin päihin
Kouvot hankki riveihinsä Cliff Colimonin ja purki samalla Lawrence Wrightin sopimuksen. Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen odottaa uudelta pelaajaltaan apuja sekä hyökkäys- että puolustuspeliin.
Alkukauden Ruotsissa LF Basketin riveissä pelannut Colimon on pelannut urallaan myös Kreikan pääsarjassa.
– Cliff on ennen kaikkea pelintekijä, joka hyökkäysuhallaan pystyy luomaan paikkoja joukkuekavereilleen. Puolustajana hän tykkää hiillostaa vastustajan takureita koko kentän alueella, Lehtonen kuvailee uutta tulokasta Kouvojen sivuilla.
Samaan aikaan Colimonin värväyksen kanssa Kouvot purki laitahyökkääjänä pelanneen Lawrencen Wrightin sopimuksen.
– Wright ei ole vaivojensa takia pystynyt kunnolla edes harjoittelemaan, puhumattakaan pelaamaan, joten jouduimme valitettavasti purkamaan tehdyn sopimuksen, Lehtonen harmittelee.
Kouvot kohtaa tulevana keskiviikkona sarjan toiseksi viimeisenä olevan Lapuan Korikobrat vierasottelussa. Kouvoilla on käytettävissä kyseisessä ottelussa molemmat uudet miehet sekä laiturina viihtyvä Justin Hawkins että Cliff Colimon. Lisäksi joukkueen ulkomaalaispelaajiin kuuluvat sisäpelaaja Delvon Johnson ja takamies Frankie Sullivan.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja