Lauantaina eurokentillä suomalaispelurit olivat tehokkaalla päällä, mutta se ei aina riittänyt voittoon. Pisteiden valossa tehokkaimpia olivat Sasu Salin, Joonas Cavén ja Samuel Haanpää.

Haanpää sivalsi joukkueelleen Leyma Coruñalle 10 pistettä joukkueen kukistaessa Espanjan kakkosliigan (Adecco Oro) kärkikamppailussa Andorran pistein 88–74 (49–33

Susijengin EM-kisajoukkueeseen Sloveniassa kuulunut Samuel Haanpää kirjautti 27 minuutissa kymmenen pisteensä lisäksi viisi levypalloa.

Salinin Union Olimpija Ljubljana piti pitkään voittoa käsissään kohdatessaan Adrianmeren liigassa arkkivihollisensa, viimeisenä kolmena keväänä Slovenian mestaruutta juhlineen KK Krka Novo meston.

Olimpija vei slovenialaisten keskinäisen ottelun toisen jakson nimiinsä 5-21 ja hallitsi vielä kolmatta jaksoa, mutta jäi neljännellä neljänneksellä jalkoihin Krkan tullessa väkisin tasoihin. Krka hallitsi lopulta jatkoaikaa ja kuittasi 67–63 (27–32, 57–57)-voiton.

Salin merkkautti Olimpijan parhaat tehot. Salin pussitti 17 pistettä, nappasi viisi levypalloa ja riisti pallon kahdesti.

Joonas Cavén asteli lauantai-iltana parketille FIATC Joventut Badalonan farmijoukkue CB Prat Joventutin paidassa Espanjan Adecco Plata-liigassa.

CB Pratin voimamiehiin koko kauden kuulunut Cavén lukeutui taas joukkueensa parhaimmistoon 75-65 (35–35)-vierasvoitossa Peixegalegosta. Cavén upotti 12 pistettä, haki kaksi levypalloa ja blokkasi yhden heiton.

Shawn Huffin Ludwigsburg sai kelpo otteen puolustuspelistään Saksan Bundesliigan viikonloppukierroksella muttei saanut hyökkäystään rullaamaan s.Oliver Basketsin vieraana. s.Oliver kuittasi 69-58 (43-29)-voiton, kun Ludwigsburgin paras pistemies Michael Stockton jäi vain 11 pisteeseen.

Huff tuli vaihdosta peliin ja nakutteli 13 minuutissa neljä pistettä ja kaksi levypalloa. Ludwigsburg pysyy yhä Bundesliigan keskikastissa kuudella voitolla ja seitsemällä tappiolla.

Viime viikolla ensimmäisen tappionsa Romanian Divizia A:ssa pitkään aikaan kokenut CSU Asesoft Ploiesti palasi raiteilleen jyräämällä Timisoaran kotonaan 108–70 (53–32). Gerald Lee juniorilla oli ottelussa lepovuoro.