Petteri Koponen palasi tehokkaana – Himkin voittoputki sai jatkoa
Kuva: Juha Tamminen
Petteri Koponen antoi myrskyvaroituksen vuoden 2014 ensimmäisessä ottelussaan ja kunnostautui kentän tehokkaimpana pelaajana, kun Himki venytti VTB-liigan voittoputkensa kymmenen ottelun mittaan jyräämällä Samaran vieraskentällä 91-58 (48-29). Himki on enää kahden voiton päässä Moskovan TsSKA:n kahden vuoden takaisesta voittoputkiennätyksestä.
Viime kaudella EuroChallengessa suomalaisille tutuksi tullut Krasnie Krilija Samara oli kotonaan täysi altavastaaja, kun Petteri Koposen komentama Himki pisti tuulemaan.
Koponen tyylitteli jo pelin avauspuoliskolla kymmenen pistettä ja hurjat seitsemän koriin johtanutta syöttöä sekä vei täysin pelihalut Samaran amerikkalaistakamieheltä Bracey Wrightiltä Himkin jyllätessä 48-29-johtoon.
Himki kuittasi lopulta vieraspelistä 33 pisteen vierasvoiton, joka oli joukkueen kymmenes perättäinen. Koposelle kirjattiin ottelusta lopulta 34 minuutissa 15 pistettä, 10 syöttöä, neljä levypalloa sekä neljä riistoa.
Himki johtaa edelleen alkulohkoaan kymmenen voiton saldollaan. Himki hätyyttelee voittoputkellaan Moskovan TsSKA:n kaksi vuotta sitten kirjauttamaa 12 voiton putkea. Seuraavan kerran Himki pelaa VTB-liigaa viikon kuluttua Volgogradia vastaan.
Slovenian EM-kisoissa kunnostautuneen Samuel Haanpään edustama Leyma Coruña haki voiton vuoden 2014 ensimmäisistä otteluistaan sunnuntaina.
Haanpään Coruña nousi Espanjan kakkosliigassa (Adecco Oro) jaetulle kolmannelle sijalle kaatamalla Jason Cainin (16/13) johdolla Huescan kotonaan pistein 69–63 (35–30). Haanpää ei saanut tiukassa vartioinnissa kuin kolme pelitilanneheittoa ilmaan, mutta kartutti joukkueensa tehotilastoja 24 minuutissa neljällä levypallolla, yhdellä syötöllä ja yhdellä blokilla.
Saksan Bundesliigan kakkossijaa hallitseva Brose Baskets Bamberg nuiji Gordon Herbertin valmentamaa Frankfurt Skylinersiä kotonaan 6,800 katsojan edessä numeroin 73–43 (33–25).
Skyliners pysytteli tuntumassa puoliajalle asti, mutta kolmannella jaksolla Bamberg antoi kuoliniskunsa ja siirtyi nopeasti 18 pisteen johtoon.
Skyliners jatkaa Bundesliigassa kahdeksantena yhdeksällä voitollaan 16 ottelusta.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu