Antero Lehto: ”Olemme menneet koko ajan eteenpäin”
Kuva: Juha Tamminen
Pyrintö on pelannut vahvan kauden sekä Korisliigassa että Baltian liigassa. Viime ottelussaan tamperelaiset saivat kuitenkin tuta Kauhajoen Karhun kovuuden pohjalaisten aiheuttaessa Pyrinnölle sen kauden kolmannen tappion. Pyrinnön Antero Lehto myöntää, että joukkueella on vielä matkaa parhaaseen iskuun.
Lehto tunnusti Karhun hyvyyden edellisottelussa.
– Tietyllä tavalla se oli ehkä pienimuotoinen herätys. Karhu tuli latautuneena peliin ja näytti tason millä vieraskentällä näitä kovempia joukkueita voitetaan. He pelasivat hyvin ja taistelivat joka irtopallosta ja vaikka peli pari kertaa näytti kääntyvän meille, he pelasivat loppuun asti. He pelasivat hyvän ottelun ja meidän täytyy ottaa siitä oppia mukaan, Lehto pohtii SuomiKoris-sivustolle.
Pyrintö on esittänyt väkeviä otteita läpi kauden, mutta Lehdon mukaan joukkue ei ole vielä osoittanut parastaan.
– Tietysti parannettavaa aina löytyy. Meillä on vielä paketti kesken ja olemme yrittäneet tuoda uusia asioita hyökkäys- ja puolustuspelaamiseen. Jos päävalmentajalta kysyy, niin ei peli ole ikinä valmista. Olisi kuitenkin huono, jos peli ei olisi tässä vaiheessa jollain tavalla uomissaan, sillä tässä on pelattu monta kuukautta. Olemme menneet koko ajan eteenpäin.
Yksi Pyrinnön tämän kauden vahvuus on ollut penkiltä löytynyt voima. Pyrinnön nuoret pelurit ovat antaneet penkiltä tukea ja esittäneet hyviä otteita peleissä.
– Leveä rinki on meille tosi iso etu. Se on myös kiitos organisaatiolle, kun meillä on parinkymmenen pelaajan rinki. Meidän harjoitusten laatu pysyy koko ajan korkealla, kun harjoituksissa on vähintään 10 pelaajaa ja joskus vedämme myös kolmella viisikolla. Hieno juttu, että meiltä nousee nuoria koko ajan isompaan rooliin.
Lehto pelaa ehkäpä elämänsä kautta ja on kuulunut koko liigan sarjan parhaimpiin pelaajiin. Hänet palkittiin myös Korisliigan lokakuun parhaimpana pelaajana.
– Tässä alkaa olla ikää jo sen verran, että tietää miten harjoitellaan. Olen päässyt pysymään terveenä ja harjoitussalin kautta se tulee. Pieti Poikolan peli on tuttua kuten myös muun muassa Antti Nikkilälle ja Damon Williamsille ja siitä on ollut varmasti pikkaisen etua. Toivotaan, että pelit jatkuvat kuten tähänkin mennessä.
Pyrinnön seuraava ottelu on sunnuntaina, kun se yrittää katkaista Bisonsin voittoputken.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta

- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen