Lee merkkautti hurjat pisteet
Kuva: Juha Tamminen
Gerald Lee junior oli Romanian liigan ykkösnimi takomalla kovat pisteet taululle. Myös Shawn Huff ja Sasu Salin pääsivät pisteille sunnuntaina.
Lee pisti tuulemaan ja murjoi hurjat 27 pistettä ja upotti kahden pisteen heittonsa 11/12. Lee sieppasi myös kolme levypalloa ja antoi kolme syöttöä, kun CSU Asesoft Ploiesti palautti asemansa Romanian liigan kärjessä kukistamalla liigajohtaja Oradean 79–66 (39–32). Ploiesti nousi voitollaan alkuvuoden pituisen tauon jälkeen takaisin liigakärkeen.
Alkuvuoden tappioidensa myötä Romanian liigan kolmoseksi tipahtanut Ploiesti nousi takaisin liigan jaetulle kärkisijalle. Ploiesti on voittanut 21 ottelustaan 16.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana matkusti Adrianmeren liigan viikonloppukierroksen merkeissä Kroatiaan kohtaamaan Cedevita Zagrebin.
Cedevita kiskoutui jo pelin avausneljänneksellä 11 pisteen johtoon ja kasvatti johtonsa 20 pisteeseen kolmannen jakson aikana. Olimpija kavensi loppulukemiksi päätösneljänneksellä 75–60 (47–30).
Salin sai 29 minuuttia peliaikaa ja pussitti viisi pistettä. Lisäksi Salin nappasi kolme levypalloa.
Shawn Huff sai 26 minuuttia peliaikaa ja kirjautti seitsemän pistettä, viisi levypalloa ja syötön Ludwigsburgille joukkueen taipuessa Mitteldeutscherin vieraana täpärästi 93-96 (38-52).
Ludwigsburg jatkaa Bundesliigan kahdeksantena voitettuaan 23 ottelustaan 12.
Mikko Koiviston uusi seura Gaziantep haki Turkin liigassa makean 95-78 (44-43)-vierasvoiton Edirnen kotikentällä.
Koivisto pelasi ottelussa kuusi minuuttia, haki yhden levypallon ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä. Gaziantep jakaa Turkin liigan 7.-8. sijat TED Ankaran kanssa.
Joonas Cavén palasi parin viikon tauon jälkeen Espanjan ACB-liigan FIATC Joventut Badalonan kokoonpanoon.
Tariq Kirksay (23/10/3 syöttöä) ja John Shurna (20/4/3 syöttöä) pelasivat erinomaiset minuutit, kun Joventut nautiskeli kotikentällään 95–73 (48–37)-voiton Valladolidista ja tiukensi otettaan ACB-liigan pudotuspelipaikasta.
Cavénille ei voitto-ottelussa merkitty peliminuutteja.
Anton Mirolybovin Hannover Tigersin kausi Saksan ProB-liigan runkosarjassa lähestyy loppuaan. Tigers päihitti runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella Braunschweigin pistein 83–76 (41–40) haettuaan ratkaisevan eron kolmannella jaksolla, jonka se voitti 26–12.
Benjamin Fumey (23/9) oli voittajien tehokkain.
Kun ProB-liigan runkosarjaa on yksi kierros pelaamatta, Tigers jatkaa pohjoislohkon kolmannella sijalla.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta

- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen