Greg Gibson: ”Emme olleet passiivisia”
Kuva: Juha Tamminen
Sarjapaikastaan taisteleva Uudenkaupungin Korihait matkusti keskiviikon Korisliiga-kierroksella Loimaalle haastamaan hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin. Haiden saalistusmatka sai kuitenkin tylyn päätöksen, kun Biisonit piti sarjapisteet Loimaalla 34 pisteen erolla.
Bisonsin kokoonpanossa esiintyi ensimmäistä kertaa LoKoKon kakkosdivarijoukkueesta pelaavaan rosteriin nostettu Ike Udanoh. Hän vastasikin hyvin huutoon upottamalla ottelussa 12 pistettä ja ottamalla kuusi levypalloa.
– Olen odottanut mahdollisuutta niin kauan kuin olen ollut Loimaalla. Harjoittelen joukkueen kanssa päivittäin ja yritän opetella heidän tapojaan, Udanoh toteaa Bisonsin sivuilla.
– Meillä on hyvä porukka äijiä. Vitsailemme ja pidämme hauskaa keskenämme, hän kehui Biisonien ryhmähenkeä.
Päävalmentaja Greg Gibson oli luonnollisesti tyytyväinen voittoisaan otteluun. Erityisen mielissään hän oli Biisonien energiatasosta pelin alkupuoliskolla.
– Emme olleet passiivisia, kuten Kauhajoella.
Frank Robinson ei pelannut vielä keskiviikkona vaan edusti tyylikkäässä puvussaan vaihtopenkin puolella. Aina aurinkoisesti hymyilevä Frank joutuu vielä kovan paikan eteen yrittäessään vakiinnuttaa paikkansa jälleen pelaavassa kokoonpanossa.
– Meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että pojat ovat paranemaan päin. Frankin toipuminen ei ole enää kaukana. Frank ja John tietävät, että heidän on tehtävä töitä ansaitakseen peliminuuttinsa takaisin, Gibson totesi.
Seuraavaksi Biisonilauma alkaa keskittyä perjantain vierasotteluun Kotkassa. Siitä kuinka intensiivinen peli on odotettavissa, kertoo Gibsonin lausahdus.
– Playoff-peli. Perjantaina odottaa kova haaste ja meidän on oltava valmiina
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta