Kierrosennakko: Tiivis tahti jatkuu Korisliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Korisliiga jatkuu jo perjantaina ja lauantaina, kun luvassa on yhteensä viisi ottelua.
Salon Vilpas tavoittelee tiukasti paikkaa pudotuspeleihin, kun se kohtaa lauantaina vieraissa Lahden Namikan. Korikobrat sen sijaan tarvitsee voiton Korihaista pysyäkseen mukana kamppailussa pudotuspelipaikasta ja Kymenlaakson herruudesta taistellaan Kotkassa.
Lauantaina ohjelmassa on kaksi ottelua. Lappeenrannassa nostetaan Pasi Riihelän paita kattoon, kun Namika isännöi Katajaa. Hongalla on mahdollisuus voitolla varmistaa paikkansa pudotuspeleissä, kun taas Bisons taistelee runkosarjan voitosta Espoossa.
– Meillä on vielä neljä peliä jäljellä ja pyrimme pelaamaan ne mahdollisimman hyvin. On hyvä, että runkosarjan voiton osalta kaikki on vielä meidän omissa käsissämme, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson toteaa.
Gibsonin mukaan joukkueen pelaamisesta löytyy vieläkin parannettavaa ja hiottavaa pudotuspelejä silmällä pitäen.
– Olemme sarjan paras puolustusjoukkue, mutta teemme edelleen puolustuksessa pieniä virheitä. Hyvä asia on, että ne ovat aika helposti korjattavissa. Hyökkäyspelissä meidän on luotettava toisiimme enemmän. Edellinen Kouvot-peli oli meille iso askel, kun meiltä viisi pelaajaa pääsi kaksinumeroiseen pistemäärään. Joku voi tehdä 25 tai 30 pistettä, mutta olen enemmän mielissäni siitä, että meillä on 22 syöttöä ja viisi tai kuusi pelaajaa pääsee yli kymmenen pisteen. Se tarkoittaa sitä, että jaamme palloa ja otamme hyviä heittoja. Harjoitusaika on tällä hetkellä aika rajoitettua ja keskitymme nyt paljon videoiden katseluun, Gibson valottaa.
Lauantaiseen Honka-otteluun Gibson lähtee luottavaisena.
– Honka on vaarallinen joukkue ja esimerkiksi Ronnie Clark saattaa hyvänä päivänä tehdä yli 30 pistettä, Jaraun Burrows on energinen ja hyvä levypalloissa ja Brady Morningstarilla sekä Tuomas Iisalolla on edellytykset nousta isoon rooliin hyökkäyspäässä.
– Meidän täytyy olla peliin keskittyneitä. Kouvoja vastaan olimme sitä ja pelasimme hyvin, mutta sitä aiemmin Vilpasta vastaan emme olleet tarpeeksi keskittyneitä. Yhtään Honkaa väheksymättä, mutta jos pystymme pitämään keskittymisemme ja pelaamaan omalla tasollamme, meidän pitäisi saada ottelusta hyvä tulos, Gibson päättää.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu