Pyrintö ei lähde leijaillen pudotuspeleihin: ”Tulossa on tiukka sarja”
Kuva: Juha Tamminen
Korisliigan runkosarjan voittoennätyksen nimiinsä kuitannut Tampereen Pyrintö lähtee puolivälieriin 16 ottelun voittoputkessa. Tamperelaiset eivät odota kuitenkaan helppoa puhdetta Namika Lahtea vastaan.
Tampereen Pyrintö päätti pelaamastaan 44 runkosarjaottelusta peräti 38 voittoihin ja esiintyi voitokkaana myös Baltian liigassa, jossa joukkue päätyi lopulta sisukkaasti neljännelle sijalle.
Vaikka tamperelaisilla on takanaan jo hurjat 64 virallista ottelua kuluvan kauden aikana Korisliiga ja Baltian liiga yhteen laskien, ”Punakone” on porskuttanut kauden läpi ilman suuria loukkaantumisia, lukuun ottamatta Osku Heinosen kauden päättänyttä haaveria. Joukkueen yhteispeli jauhaa saumattomasti ja asetelmat pudotuspeleihin lähtiessä ovat hyvät.
– Olemme olleet suhteellisen ehjiä koko runkosarjan ja työmoraali on ollut korkea. Yhtään suurta notkahdusta ei ole tullut ja muutama tappiokin johtui pääasiassa yrityksen puutteesta. Jokaiseen tappioomme vastattiin käymällä tappioon johtaneita syitä läpi ja parantamalla entisestään, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola arvioi Koriliiga.fi:n sivuilla.
Baltian liigan runkosarjassa Pyrintö suoranaisesti surffaili voitosta voittoon, mutta välierien kohtaaminen BC Siauliaita vastaan ja pronssiottelut TU/Rockia vastaan toivat joukkueen aivan uuden haasteen eteen – haasteen, jonka Poikola uskoo hyödyttäneen tamperelaisia pudotuspeliin lähdettäessä.
– Baltian liigan mitalipeleistä mukaan tarttui kaksi asiaa: pelikovuus sekä henkilökohtainen puolustus. Siauliaita ja Rockia vastaan ei saatu anteeksi, jos sijoituttiin väärin tai oltiin vähän myöhässä avussa. Näiden asioiden omaksuminen auttaa meitä myös ratkaisevissa otteluissa Korisliigan parhaita joukkueita vastaan.
Pyrintö ja Namika Lahti ovat kohdanneet kauden aikana viidesti – kerran harjoitusottelun merkeissä ja neljä kertaa runkosarjassa. Vaikka Pyrintö on kaikkien ennakkoarvioiden mukaan puolivälieräsarjan ylivoimainen voittajasuosikki, Poikola jakaa tunnustusta Lahden suuntaan.
– Namika pelaa erittäin kovaa ja huolellisesti molemmissa päissä kenttää ja pyrkii maksimoimaan vahvuutensa osaksi hyvää joukkuekonseptia. Tulossa on tiukka ja tasainen sarja.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen