Kierrosennakko: Välieräpaikkoja ratkotaan kolmessa ottelussa
Kuva: Juha Tamminen
Joensuun Kataja marssi ensimmäisenä joukkueena Korisliigan välieriin, mutta kolmessa muussa ottelussa on vielä rutkasti panosta.
Kouvot piti jatkotoiveensa viikonloppuna elossa kaatamalla Bisonsin vieraissa ja nyt kouvolalaiset pyrkivät tasoittamaan otteluvoitot kotikentällään. Namika Lahti pyrkii niin ikään siirtämään ratkaisun viidenteen otteluun, kun se hakee toista kotivoittoa Pyrinnöstä. Kolmannessa otteluparissa Karhu on selkä seinää vasten, kun se kohtaa kotonaan KTP:n.
KTP lähti matkaan kohti Pohjanmaata jo sunnuntaina aamupäivällä ja saapui illalla tukikohtaansa Seinäjoelle. Kotkalaisten päävalmentaja Sami Toiviainen toivoo matkaväsymyksen karisevan, kun pääetappi hoidetaan alta pois jo peliä edeltävänä päivänä.
– Toivottavasti saadaan nyt myös isojen pelaajiemme jalat mukaan, kun pelipäivänä ei tarvi matkustaa kuin lyhyt matka. Seinäjoelta saimme hoidettua järjestelyt, kuten pelipäivän salivuoron. Ja koska Seinäjoelta on alle tunnin ajomatka Kauhajoelle, päätimme yöpyä siellä, Toiviainen valottaa KTP:n sivuilla.
Sarjan katkaisemisen puhutaan olevan usein vaikeaa, mutta Toiviainen ei suostu ottamaan asiasta paineita.
– Tietyllä tavalla ehkä niinkin, mutta ennemminkin tämä on peli muiden joukossa. Kauhajoella on kuitenkin se pakkovoitto ja heillä alkaa tappiolla kesäloma. Jo me häviäisimme, kausi kuitenkin jatkuisi normaalisti. Joten lähdetään hakemaan voittoa, kuten muistakin peleistä.
Karhun suurin onnistuja on ollut ehdottomasti Andre Williamson, joka on nostanut pistekeskiarvoaan mukavasti runkosarjasta (16,0->20,0). Williamson on päässyt mellastamaan varsinkin korin läheisyydessä, josta kertoo kova kakkosprosentti 73,3.
– Sunnuntaina katsoimme videolta varsinkin Williamsonia. Häntä ei saa päästää niin helposti korin lähelle, koska paintista hän tekee kovalla prosentilla. Williamsonia ei saa päästää ilman palloakaan lähelle koria, vaan pitää pakottaa hakemaan palloa kolmen sekunnin alueen ulkopuolelta.
Toinen merkitty pelaaja on edelleenkin pelintekijä Bojan Sarcevic (11,7/3,0s). Sarcevic on pysynyt kohtalaisen hyvin kurissa, joskin kotisalissaan pelintekijä pääsi rankaisemaan KTP:ta 16 pisteen edestä. Sarcevic elää palloskriineistä, joten KTP on käynyt hyvin tarkkaan läpi mitä tapahtuu Bojanin käyttäessä ison miehen skriinin.
– Olemme onnistuneet toistaiseksi ihan hyvin Sarcevicin puolustuksessa, mutta edelleen siinä on parannettavaa. Pieniä juttuja on hiottu, jotta osaamme reagoida kaikkiin variaatioihin. Mitään yllättävää ei pitäisi olla tulossa.
KTP:n pelistä pystyi lauantaina havaitsemaan jotain uutta. Sharaud Curry on kuskannut palloa ylös kerta toisensa jälkeen pitkin kautta. Lauantaina nähtiin monesti tilanne, jossa ylöstuojana toimikin Ryan Ayers, vaikka Currykin oli kentällä.
– Pyrimme helpottamaan hieman Curryn urakkaa. Itse asiassa hän itse kysyi, olisiko jotain pelejä joissa hän aloittaisi eri paikalta. Ja niitähän löytyy! Nyt Curry aloitti jotkut actionit eri paikalta, tai sitten ei aloittanut ollenkaan.
KTP koki edellisellä Kauhajoen vierailulla täystyrmäyksen (81-59). Samanlainen ryöpytys on Toiviaisen mukaan estettävissä huolellisuudella.
– Tiedämme mitä odottaa. Tilanteet eivät varmasti tule yllätyksenä, mutta meidän pitää olla hereillä koko ajan. Vaikka lauantaina tuli voitto, niin kymmenisen pistettä Kauhajoki sai meidän nukahtamisten ansiosta. Ja lähdetään siitä, että pelaajat pysyvät kentällä.
Toiviainen viittaa toisen puolivälieräottelun kahakkaan, jonka seurauksena Ayers poistettiin kentältä. Kuumasta ottelusta huolimatta lauantainen kohtaaminen pysyi varsin siistinä, eikä ylilyöntejä nähty.
– Se asia on taputeltu, eikä lauantain ottelussa näkynyt mitään jälkipelejä.
Viides ottelu pelataan tarvittaessa tiistaina Kotkassa, mutta KTP haluaa katkaista sarjan ehdottomasti jo Kauhajoella.
– Ei ole tullut seurajohdolta käskyä saada lipputuloja viidennen ottelun muodossa, Toiviainen lohkaisee.
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”