Pyrintö tarrasi kiinni mestaruuteen
Kuva: Juha Tamminen
Hakametsässä ottelua seurasi 4557 katsojaa, kun Pyrintö nappasi toisen voittonsa Korisliigan finaaleissa. Pyrintö voitti ottelun lopulta 81-62 (44-37)
Kuten odotettavaa oli ensimmäinen neljännes oli tasaista. Antero Lehto näytti isännille esimerkkiä tehtailemalla avausneljänneksellä peräti 13 pistettä. Teemu Rannikko ja Petri Virtanen pitivät Katajan pelissä mukana ja huilille mentiin Pyrinnön 22-19 johdossa.
Toiselle jaksolla Kataja tuli vahvasti ja otti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana 10-4 runin ja siirtyi ottelussa johtoon. Pyrintö otti kuitenkin heti perään 8-0 putken ja otti taas johtoaseman Lehdon johdolla ja meni tauolle 44-37 johdossa.
Kolmannen jakson joukkueet etenivät tasatahtiin. Kataja pääsi Pyrinnön kantaan, mutta Pyrintö sai repäistyä eron jälleen seitsemään pisteeseen Damon Williamsin viimeisen sekunnin korilla.
Päätösneljänneksen Pyrintö aloitti terävämmin ja kasvatti johtoaan koko ajan tasaisesti eikä Kataja saanut missään vaiheessa kiriä käyntiin ja Pyrintö korjasi potin kotiin.
Mestaruus on Pyrinnölle katkolla sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat Joensuussa.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen