Bisons saamassa villin kortin Eurocupiin
Viime kaudella ennakkoluulottomasti Euroopan toiseksi kovimmassa koripallosarjassa, Eurocupissa, pelannut Bisons on vahvasti tyrkyllä sarjaan myös ensi kaudeksi.
Bisons on mukana 29 joukkueen listassa jossa on ehdotettu tulevan kauden Eurocup-joukkueet. Euroliigan ECA-hallitus on jo hyväksynyt kokouksessaan joukkueet.
Lisäksi mukaan nousee seitsemän joukkuetta, jotka jäävät nuolemaan näppejään Euroliigan karsinnoissa.
Bisonsin lisäksi suomalaisväriä nähtäneen myös muissa joukkueissa, sillä Petteri Koposen Himki on mukana kuten myös Sasu Salinin Olimpija. Myös Gerald Leen viime kauden seura Ploiesti on kilpailussa mukana.
Ensi kauden Eurocup jaetaan kahteen alueelliseen konferenssiin ja joukkueet jaetaan kuuteen kuuden joukkueen lohkoon. Lohkovaiheessa kaikki pelaavat toisiaan vastaan kahdesti ja neljä parasta joukkuetta etenee seuraavalle kierrokselle.
Jatkovaiheessa kilpailuun tulevat mukaan ne kahdeksan joukkuetta, jotka eivät selvinneet Euroliigassa 16 parhaan joukkoon. Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon josta kaksi parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin.
Katso lista joukkueista täältä.
LUE MYÖS:
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- NBA-pomojen gallup povaa uutta dynastiaa
- LeBron James ylisti Lauri Markkasta – puhui Utah Jazzin mahdollisuuksista
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Lauri Markkasen viime kauden joukkuekaveri halutaan Mikael Jantusen joukkuekaveriksi
- Lauantai-iltapäivän trilleri! Kipinä Basket laittoi Karhu Basketin ahtaalle ja nousi voittoon
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä