Teemu Rannikko: ”Iso kiitos faneille jo etukäteen”
Susijengin konkaripelaajiin lukeutuva Teemu Rannikko on ennen historiallisia MM-kisoja innoissaan ja odottaa jo vesi kielellä pelien alkamista.
Kisoja mies pitää uran odottamattomana kohokohtana.
– Mahtava juttu päästä kisoihin. Jossain vaiheessa uraa sitä ei voinut kuvitellakaan, että pelaisi MM-kisoissa. ja tavoitteena olivat vain EM-kisat. Kaikki odottavat nyt pelejä vesi kielellä ja lisänä tietenkin 8000 fania, joten korishuumaa on meneillään, Rannikko kertoo SuomiKoris-sivustolle.
Suomi kohtaa heti avausottelussaan USA:n, mutta Rannikko kertoo, että päätä ei silti huimaa.
– Ei jännitä, enkä usko, että kukaan meistä jännittää. Jenkit on jenkkejä, eli maailman parhaita koripalloilijoita ja on kiva päästä haastamaan heitä kentällä. Saadaan varmasti hieno fiilis siihen peliin, mutta ehkä ne tärkeimmät pelit ovat vasta sen jälkeen, Rannikko arvioi.
Rannikko ylistää Susijengin ympärille syntynyttä fanikulttuuria.
– En tiedä mitään muuta suomalaista palloilujoukkuetta, jolle lähtee 8000 fania mukaan kannustamaan Eurooppaan. He ovat varmasti meille kuudes pelaaja ja siitä tulee lisää energiaa meille hirveästi. Pakko antaa heille iso kiitos jo etukäteen. Toivottavasti pystymme käyttämään sen hyödyksi ja pääsemme jatkopeleihin.
Jesse Happonen
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Seagulls katkaisi oudon kierteen – valtava voitto
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- LeBron James lomille – Messin kannustus ei riittänyt Miamissa
- NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään