Bisons-valmentajan ripitys herätti joukkueen: ”Greg kävi aika kuumana puoliajalla”
Bisons Loimaan avausvastus Kouvot osoitti, että se taistelee tosissaan tällä kaudella pudotuspelien kotiedusta. Vahvan viimeisen neljänneksen ansiosta Bisons nousi lopulta 14 pisteen voittoon, mutta helppo iltapuhde ei ollut.
Ottelu oli Bisonsin parhaan pistemies Antto Nikkarisen mukaan hieman epätyypillinen loimaalaisille, sillä molemmat joukkueet tekivät ottelussa paljon pisteitä.
– Vähän eri ilmeellä pelattiin kuin viime kaudella. Tehtiin 93 pinnaa, mihin ei päästy useinkaan viime kaudella. Toisaalta päästimme 79 pistettä ja viime kaudella keskiarvo taisi olla jossain 60 pisteessä, 22 pistettä pussittanut Nikkarinen pohdiskeli Bisonsin sivuilla.
– Puolustuksessa riittää parannettavaa. Greg kävi aika kuumana puoliajalla, kun Kouvot oli tehnyt jo 50 pistettä, hän lisäsi.
Päävalmentaja Greg Gibson oli samoilla linjoilla.
– Olen tyytyväinen ilmeeseemme toisella puoliskolla, en niinkään ensimmäiseen puoliskoon, kuten kävikin jo ilmi. Puoliaikatauolla ei käytetty lainkaan sanaa ”hyökkäys”.
Bisonsin ulkomaalaisvahvistuksista erityisesti Aaron Johnson sai kehut. Monipuolinen Johnson tilastoi 11 pistettä, kolme levypalloa, kuusi korisyöttöä, kaksi riistoa ja yhden torjunnan.
– Erityisen tyytyväinen olen Anttoon. Aaron oli meille iso johtaja pelin viimeisellä kahdella minuutilla, Gibson hehkutti omiaan.
Myös Nikkarinen muisti hehkuttaa Johnsonia.
– Heti ensimmäisistä harjoituksista näki, kuinka joukkueorientoitunut hän on. Helpottaa minun hommaani, kun ei tarvitse plarata pallon kanssa koko ajan vaan voi nojailla polviinsakin nurkassa välillä.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?