Sasu Salin tyytyväinen kauden alkuun: ”Saimme hyvät voitot heti alkuun”
Sasu Salinin Olimpija on saanut kauteen suhteellisen hyvän lähdön, sillä joukkueella on Adrianmeren liigassa kolmesta ottelusta tilillä kaksi voittoa. Omasta pelistä Salin kuitenkin löytää vielä parannettavaa.
Olimpija aloitti kauden vahvasti kaatamalla Kroatian isot seurat Cedevita ja Cibona, jotka olivat myös viime kaudella Adrianmeren liigan finalistijoukkueet. Kolmannessa ottelussa Punainen tähti oli kuitenkin kovempi.
– Saimme hyvät voitot heti alkuun ja ne ovat kovia joukkueita. Emme pelanneet huonosti Punaista tähteäkään vastaan, mutta meille osui siinä huono kolmas neljännes. Muuten sekin oli ihan ok-peli. Kausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, Salin valottaa SuomiKoris-sivustolle.
Viime kaudella Olimpijan alkukausi oli painajaismainen, sillä se hävisi peräti seitsemän ensimmäistä otteluaan Adrianmeren liigassa.
– Nyt vähän helpottaa, että saimme pari voittoa heti alkuun. Viime kauden huono alku hankaloitti myös joukkuehenkeä. Paremman alun huomaa kyllä, Salin kertoo.
Vaikka joukkueen alku on sujunut hyvin, Salin löytää omasta pelaamisestaan vielä parannettavaa.
– Vähän on ollut tahmea alku. Viime peli oli minulta pikkaisen huono. Vähän on heittopeli takkuillut, mutta kyllä se tästä, Salin toteaa luottavaisena.
Olimpijan kausi jatkuu keskiviikkona, kun se aloittaa Eurocupin kohtaamalla vieraskentällä Besiktasin.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Seagulls ei anna periksi, Kataja jatkaa voittoputkeaan
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Lauri Markkasen seura karseassa tappiokierteessä
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran