Susijengille kova harjoitusvastus ensi kesänä – MM-kolmonen Suomeen
Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa viime kesänä pelanneen Susijengin ensimmäinen vastustaja ensi kesälle on varmistunut.
Susijengi saa kunnian isännöidä lauantaina 1.8.2015 hallitsevaa Euroopan mestaria, tuoretta MM-pronssimitalistia Ranskaa.
– Fantastisen hieno aloitus ensi kesän ohjelman rakentamiselle. Olemme kovin otettuja siitä, että Euroopan mestari vastasi kutsuumme myöntävästi. Se on hieno kunnianosoitus niin maajoukkueelle kuin Susijengi-faneille, iloitsi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann Koripalloliiton tiedotteessa.
Kaksilla onnistuneilla EM-kisoilla ja MM-kisapaikallaan ”isojen poikien” piireihin päässyt Susijengi ei ole valmistavissa maaotteluissaan vuosiin haasteita kaihtanut. Viime kesänä Suomessa vierailivat MM-kisoissa neljänneksi ja 12:nneksi sijoittuneet Liettua ja Australia.
Suomi kohtasi viime kesänä myös Ranskan – ottelussa, joka pelattiin Strasbourgissa juuri ennen MM-kisojen alkua. Susijengi oli lähellä suuryllätystä pitämällä vielä viimeisellä neljänneksellä hallussaan 67-57-johtoa. NBA-tähti Nicolas Batumin johdolla ranskalaiset kuitenkin veivät loppuminuutit 17-2 nousten 74-69-voittoon.
Batumin ohella Ranskan maajoukkueen supertähtiin lukeutuvat mm. hallitsevat NBA-mestarit Tony Parker ja Boris Diaw sekä Chicago Bullsin Joakim Noah. Kaikkiaan peräti kymmenen ranskalaista pelaa juuri käynnistyneellä NBA-kaudella, jonka lisäksi maalla on vahva edustus Euroopan eri huippujoukkueissa. Susijengi-tähti Petteri Koposenkin venäläisjoukkueessa BC Himkissä joukkuekaverina on Ranskan paidassa MM-pronssia voittanut Joffrey Lauvergne.
Susijengin ensi kesän ohjelmaan kuuluvat valmistavien maaotteluiden lisäksi kolmannet peräkkäiset EM-kisat. Syyskuun 5.-20. päivinä 2015 pelattavien kisojen alkulohkot järjestetään Berliinissä (Saksa), Montpellierissä (Ranska), Riikassa (Latvia) sekä Zagrebissa (Kroatia). Lohkoarvonnat suoritetaan Pariisin Disneylandissa 8.12.2014.
– Ranska-ottelun päälle on hienoa jatkaa jälleen kerran laadukkaan valmistautumisohjelman muodostamista joukkueelle, jatkoi Dettmann.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta

- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen