Mikko Koivisto katsoo sivusta EuroChallengen avauksen
Kuva: Juha Tamminen
Fraport Skylinersiin siirtynyt Mikko Koivisto kärsii tällä hetkellä pienestä keskivartalovammasta. Vamma pitää hänet sivussa myös tiistaina alkavasta EuroChallengen avauksesta.
Koivisto pelaa ensimmäistä kauttaan Saksan Bundesliigassa. Koivisto on päässyt hyvin sarjaan ja joukkueeseen sisään ja on pussittanut 8,2 pisteen keskiarvolla. Skyliners on kuitenkin sarjassa viimeisenä, mutta Koivisto ei ole tilanteesta liian huolissaan.
– Olen edelleen luottavaisin mielin. Viime aikoina meillä ei ole ollut oikein tuuria ja parit loukkaantumiset ovat häirinneet. Jos pallo olisi parissa pelissä pomppinut enemmän meille, niin tilanteemme olisi ihan eri. Olemme monessa pelissä olleet loppuhetkillä vielä ihan tasoissa, mutta sitten vastustaja on ratkaissut lopussa. Tappiot syövät tietenkin, mutta ilmapiiri joukkueessa on ollut koko ajan hyvä ja huomenna alkaa myös EuroChallenge, Koivisto valottaa SuomiKoris-sivustolle.
Koivisto on nauttinut Bundesliigassa pelaamisessa ja hän kehuukin sarjan tasoa korkeaksi.
– Tämä on tosi hyvä sarja ja tosi tasainen. Sarjassa on hyviä joukkueita enkä usko, että millään joukkueella on tässä sarjassa helppoja pelejä. Yleisöä peleissä on paljon ja peleissä on karmea meteli. Fiilis on tosi korkealla ja ottelutapahtumat ovat mukavia. Kiva pelata tuollaisessa tunnelmassa. Pari tiukkaa peliä, kun olisi mennyt toisinpäin, niin tilanne sarjassakin olisi parempi.
Koivisto on joutunut jättämään pari edellisottelua väliin keskivartalovamman takia. Hän kävi maanantaina vammasta jatkotutkimuksista, mutta vielä tarkkaa paluuaikataulua ei ole tiedossa.
– Katsotaan nyt. Ei vielä tullut mitään konkreettista tietoa siitä kuinka kauan kestää. Katsotaan nyt rauhassa. Huomenna en ole kuitenkaan ainakaan mukana.
Movember-kuukausi on käynnistynyt ja Petteri Koponen on haastanut Susijengin ja korisihmiset mukaan kasvattamaan viiksiä. Koivisto vielä puntaroi osallistumistaan.
– Itse asiassa juuri vähän peilailin niitä ja mietin, että pitäisikö lähteä muutaman päivän takamatkalta. Täytyy nyt vielä miettiä, Koivisto heittää.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Viimeinkin virallista: jäissä ollut jättikauppa saatiin maaliin