Kouvot lainasi kaksi peluria divariin
Kuva: Juha Tamminen
Kouvojen Daniel Dolenc ja Jere Luoma pelaavat HoNsU:n I-divisioonan joukkueessa kaksi ottelua tällä viikolla eli torstaina ja sunnuntaina.
Dolenc toivoo lyhyestä lainapestistä potkua myös Korisliigan otteluihin.
– Odotan innolla seuraavia pelejä HoNsU:ssa. Joukkueelle on tullut paljon loukkaantumisia, joten minua pyydettiin vahvistamaan sekä auttamaan heitä katkaisemaan viimeaikaisen tappioputken. Henkilökohtainen tavoitteeni on pelata pari laadukasta ottelua kotijoukkueen riveissä ja sitä kautta viedä onnistumiset mukanani seuraaville liigakierroksille, Dolenc kommentoi HoNsU:n nettisivuilla.
Luomalle HoNsU on tuttu seura jo junioriajoilta ja hän odottaa innolla tulevia otteluita.
– On hienoa palata Monnarille ja HoNsU:n paitaan, sillä molempiin liittyy paljon hyviä muistoja! Valmentajat ja useat pelaajat ovat ennestään tuttuja ja on hienoa päästä heidän kanssaan pelaamaan. Joukkue on erittäin hyvä ja kilpailukykyinen. Minulle on ilo tulla edustamaan itselleni hyvin tärkeätä seuraa ja toivottavasti pystyn tuomaan peliin omia vahvuuksia ja auttamaan joukkuetta, Luoma toteaa HoNsUn sivuilla.
Dolenc on tehnyt tällä kaudella keskimäärin 2,1 keskimäärin pistettä Korisliigassa ja käsiin on tarttunut 1,4 levypalloa. Pisteiden valossa hänen paras ottelunsa tuli viikonloppuna, kun hän pussitti seitsemän pistettä Pyrintöä vastaan. Luoma ei sen sijaan ole tällä kaudella vielä Kouvojen paidassa esiintynyt.
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta